Näkökulma: Kielletyt leikit

Toimittajaharjoittelija Ellinora Pelamo ottaa kantaa kolumnissaan välituntisääntöihin ja uppoutuu muistelemaan omia kouluaikojaan.

Näkökulmat
Ellinora Pelamo
Tiina Kokko / Yle

Lapset leikkivät riehakkaina koulun pihamaalla. Heitä seuratessaan nousevat omat lapsuudenmuistot pihaleikeistä vahvasti mieleen. Lapsista välittyvät riemu ja energia - kuinka hyvältä tuntuu pelata pitkän talven jälkeen vauhdikkaita pihaleikkejä yhdessä. Riemukkaat huudahdukset ja vilpitön ilo huokuvat laajalti koulunpihamaalla.

Leikkitilanteessa on murrettu suvaitsemattomuuden muuri: peliin on otettu kaikki mukaan, erityis- ja liikuntarajoitteisetkin lapset toisten lasten avustuksella. Ylempi taho tahtoo tulla kuitenkin tämän, juuri löydetyn, yhteisöllisyyden väliin.

Eräässä koulussa opettajat kokoontuivat pöydän ympärille pohtimaan pitäisitkö lasten välituntileikkejä rajoittaa. Onhan vaarana, että ikkuna särkyy tai koulun seinämät likaantuvat esimerkiksi kuraisesta pallosta. Lisää laadittuja sääntöjä löytyy koulun välituntisäännöt -kirjasta, jossa opuksen verran määritellään kuinka tulee välitunnilla toimia ja käyttäytyä.

Minun kouluaikoinani sekä opettajat että vanhemmat perusteellisesti kertoivat mitä seuraa, jos leluja ei kerää.

Ovatko pihaleikitkin nykyään jo lapselle pahasta? Pitääkö näitä hauskimpiakin hetkiä rajoittaa? Leikkien seurauksena kuitenkin aika harvoin se ikkuna särkyy tai seinä likaantuu. Perusteina mahdollisille kielloille ovat vain JOS ja VOI -futuuriset ilmaukset.

En tiedä, olenko ymmärtänyt vai onko minua opetettu väärin välitunti-määritteen kanssa. Ymmärtääkseni tämä kyseinen tauko, 45-minuuttisten oppituntien välissä, pitäisi olla vähärajoitteista leikkiä ja yhdessäoloa. Täytyyhän lasten saada purkaa energiaansa edes vartin verran oppituntien välissä.

On ymmärrettävää että inhimillisyyden nimissä rajoitetaan ja tehdään säännöksiä, mutta lasten ryhmäleikkien kieltäminen menee jo ylitse inhimillisten rajojen. Myös kuuleman mukaan lelujen käyttöä on rajoitettu, sillä lapset eivät kerää käyttämiään leluja.

Jos kaikkia peruslapsuuteen liittyviä asioita rajoitetaan, ei ole ihme, että nykylapsista suurta osaa pidetään ylienergisinä tai uusavuttomina. Minun kouluaikoinani sekä opettajat että vanhemmatperusteellisesti kertoivat mitä seuraa, jos leluja ei kerää. Todennäköisesti en ainakaan leikkinyt niillä enää seuraavana päivänä, oli ne sitten varastettu tai kerätty piiloon.

Maitolasi kaatuu lapselta mitä todennäköisemmin, kun kyseisestä asiasta varoittaa tai huomauttaa.

Pihaleikkejä muistelen niin mukavina pelihetkinä, kuin sosiaalisten tilanteiden rakentajina. Nykypäivänä ne ovat varmasti, yhtälailla kuten ennenkin, avaintekijöitä opettamaan, miten toimia ryhmätilanteissa. Toki myös liikuntatunteilla pelataan ryhmässä ja ohjatusti, mutta väitän, että opettavaisempia tilanteita muodistuu välitunneilla lasten omissa leikeissä. Siinä kohtaa pallo on lapsen käsissä.

Ei ihme, etteivät lapset viihdy suomalaisessa kouluympäristössä. Mittavat sisäilmaongelmat sekä tiukkoihin sääntöihin perustuva opetus- ja välituntitoiminta eivät taatusti motivoi nuorta opiskelijaa. Eivätkä osaa opettajista.

On aivan ymmärrettävää ja inhimillistä, että toisinaan lasten leikeissä voi kura roiskua ja jopa ikkuna särkyä. Toivon mukaan tapahtuman jälkikäsittelyssä opettaja tulkitsee ja perustelee tilannetta yhdessä lasten kanssa. Aineoppien lisäksi kouluissa opetetaan myös elämäntaitoja. Leikkejä ja pelejä tuskin tarvitsee lapsilta kieltää, onhan kouluissa suurimmaksi osaksi kasvatustieteiden ammattilaiset lasten kanssa.

Maitolasi kaatuu lapselta mitä todennäköisemmin, kun kyseisestä asiasta varoittaa tai huomauttaa.

Ellinora Pelamo