Samea Kiiminkijoki kirkastuu: "Kyllä tästä vielä lohijoki tulee"

Jokivarren asukkaiden raportit puhtaammasta vedestä ja kalansaaliista antavat uskoa joen palauttamiseksi arvokalalle kelpaavaksi. Tänä keväänä Kiiminkijokeen istutetaan 70 000 vuoden ikäistä lohen ja meritaimenen poikasta.

Kotimaa
Kalanistutusta Kiiminkijoella 20.5.2014
Kati Teirikko / Yle

Ylikiimingin Alavuoton kylän sillan kupeessa käy kuhina. Merilohen kaksivuotiset poikaset on tuotu kalankasvattamolta Taivalkoskelta ja tällä reissulla Kiiminkijokeen uimaan pääsee noin 18 000 kalanpoikasta.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos istuttaa tänä keväänä Perämereen laskeviin jokiin lähes 120 000 poikasta. Aiempien vuosien istutuksista on saatu Kiiminkijoella rohkaisevia tuloksia.

– Tilanne paranee koko ajan. Merellä on tehty rajoituksia kalastuksen suhteen ja kyllä se näkyy täällä joella. Tänä keväänä meritaimen on noussut jokeen ihan mukavasti: suurimmat meritaimenet ovat olleet yli seitsemänkiloisia, kertoo Kiiminkijoen kalastusalueen isännöitsijä Juha Lindström.

Toiveita lohijoen palautumisesta

Kiiminkijoen vedenlaatu on mietityttänyt viranomaisia, asukkaita ja kalastajia jo pitkään. Humus- ja happamuuspitoisuuden ovat olleet korkeita. Haave saada joesta kunnon kalajoki elää edelleen.

– Jokivarresta on tullut palautetta tälle keväälle, että vesi on kirkastunut. Siinä mielessä olen toiveikas, että tästä tulee vielä lohi- tai meritaimenjoki, Lindström sanoo.

Elvytystarvetta on vielä ainakin seuraaviksi 10-20 vuodeksi. Kalankasvattajalle valtion velvoiteistutukset ovat elinehto.

– Meillä on valtion kanssa monivuotisia sopimuksia, joten kyllä tällä vielä elää, toteaa taivalkoskelainen kalankasvattaja Harri Vääräniemi.

Tänä keväänä istutettavista, noin 50-grammaisista lohenpoikasista osa jää joelle vielä ensi kevääksi asti. Osa lähtee heti vaeltamaan merta päin toivottavasi palatakseen kahden-kolmen vuoden päästä.