Lämpö herättelee polkupyörävarkaat - Jopot edelleen varkaiden suosiossa

Polkupyörä lähtee varkaiden matkaan yleisimmin kaupungin keskustasta, mutta varuillaan saa olla myös koulun tai taloyhtiön pihalla.

Kotimaa
Rikottu polkupyörän lukko.
Anna Wikman / Yle

Pohjanmaan poliisilaitoksen viestintäpäällikkö Mikael Appelin mukaan pyörävarkaat aloittavat yleensä heti kelien lämmetessä. Tänäkin keväänä pyörävarkauksia on tapahtunut erittäin paljon.

– On ollut suhteellisen paljon, jopoja ja muitakin pyöriä on viety paljon, Appel toteaa.

Kaupunkien keskustat ovat Appelin mukaan kuumimpia alueita varkaille, mutta myös pyörävarastoihin ja taloyhtiöiden pihaan isketään. Tietoa on myös pakettiautoilla liikkuvista varkaista, jotka ajavat esimerkiksi koulun pihaan ja nostavat pyöriä kyytiin.

Pohjanmaan poliisin viestintäpäällikkö Mikael Appel esittelee poliisin löytöpolkupyörämäärää.
Pohjanmaan poliisin viestintäpäällikkö Mikael Appel esittelee poliisin löytöpolkupyörämäärää.Antti Haavisto/Yle

Yksi jopoja varastanut porukka on onnistuttu saamaan kiinnikin, ja myös osa varastetuista pyöristä takaisin omistajilleen.

– Ainakin osan näistä jopopyöristä mitä on viety, tekijät on löydetty. Tästä jutusta lähtevät pöytäkirjat eteenpäin syyttäjälle, ja aika iso osa jopovarkauksista saatiin selvitettyä, Appel kertoo.

Kalliita pyöriä varastavia sen sijaan saadaan harvoin kiinni. Kaikista kalleimmat menopelit puretaan usein osiin, ja sitten nämä osat myydään eteenpäin.

– Ne osatkin on tosi arvokkaita, ja tällöin on hankalaa jäljittää mistä jokin yksittäinen osa on, Appel toteaa.

Halvimpia pyöriä viedään poliisin tietojan mukaan myös ulkomaille, mutta suurimmat markkinat niillä kuitenkin on ihan kotimaassa.