1. yle.fi
  2. Uutiset

Viisi todettiin syypäiksi Politkovskajan murhaan

Kyseessä oli jo toinen oikeudenkäynti Politkovskajan murhasta. Vuonna 2009 korkein oikeus kumosi kaksi vapauttavaa tuomiota ja palautti rikoksen tutkintaan.

Ulkomaat
Helmikuussa 2009 otetussa valokuvassa näkyy neljä viidestä toimittaja Anna Politkovskajan murhasta epäillyistä miehestä. Kaikki viisi todettiin syyllisiksi vuonna 2006 tehtyyn murhaan.
Helmikuussa 2009 otetussa valokuvassa näkyy neljä viidestä toimittaja Anna Politkovskajan murhasta epäillyistä miehestä. Kaikki viisi todettiin syyllisiksi vuonna 2006 tehtyyn murhaan. Alexey Sazonov / EPA

Moskovalainen oikeusistuin on todennut viisi miestä syylliseksi toimittaja Anna Politkovskajan murhaan vuonna 2006, kertovat venäläiset uutistoimistot.

Heistä kolme oli vapautettu aiemmassa oikeudenkäynnissä vuonna 2009. Heidän vapauttamisensa johti siihen, että Venäjän korkein oikeus määräsi jutun käsiteltäväksi uudelleen.

Kolme tuomituista on tshetsheeniveljeksiä, joista yhtä syytettiin Politkovskajan ampumisesta moskovalaisen asuintalon porraskäytävässä.

Kaksi muuta tuomittua olivat veljesten setä ja entinen miliisi.

Heidän tuomionsa ilmoitetaan myöhemmin. Miehiä uhkaa elinkautinen vankeusrangaistus.

Ihmisoikeusaktivistit ja Politkovskajan omaiset katsovat, että oikeus toteutuu vasta sen jälkeen, kun myös murhakäskyn antaneet on tunnistettu ja tuomittu. Jutun tutkijat vakuuttavat, että tapauksen selvittely jatkuu.

Politkovskaja tunnettiin Kremlin jyrkkänä kriitikkona.

Lue seuraavaksi