1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Rajavartiolaitos selvittää myös toista ilmatilaloukkausta

Toinen epäilty ilmatilaloukkaus tehtiin tiistaina Suomenlahdella.

Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Rajavartiolaitos selvittää myös toista tiistaina tapahtunutta epäiltyä ilmatilaloukkausta, kertoo puolustusministeriö.

Puolustusministeriö kertoi tiistaina, että Suomi tutkii tapausta, jossa venäläisen valtionilma-aluksen epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa Porvoon edustalla.

Puolustusministeriön mukaan Rajavartiolaitos tutkii Porvoon tapauksen lisäksi nyt myös toista epäiltyä ilmatilaloukkausta, jossa venäläisen valtionilma-aluksen epäillään loukanneen tiistaina Suomen ilmatilaa Suomenlahdella. Ilmatilaloukkaus tapahtui noin kello 16 aikoihin ja se kesti lyhyen aikaa.