1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Venäjä on itse valinnut sotilaallisen tarkastuksen ajan ja paikan

Venäjä on valinnut itse tekemänsä sotilaallisen tarkastuksen ajankohdan ja alueen. Venäjä tutustuu tällä viikolla Suomen sotilaallisiin toimintoihin Lapissa Rovaniemellä, Rovajärven harjoitusalueella sekä Sodankylässä.

Kuva: Yle

Nelihenkinen venäläisryhmä vierailee myös Rovajärvellä meneillään olevassa suuressa sotaharjoituksessa. Eversti Petri Kososen mukaan näin Venäjä voi tarkastaa, että harjoitus ei ole niin suuri, että siitä olisi pitänyt ilmoittaa ennalta Wienin asiakirjan mukaisesti.

Rovajärven harjoitukseen osallistuu vajaat 5 000 miestä, kun sotilaallisten toimien ennalta ilmoittamisen raja on 9 000 miestä.

Wienin asiakirjan mukaan Etyj-maat voivat tehdä vuosittain Suomessa kolme tarkastusta ja yhden aktiivisia asevoimia koskevan arvioinnin.

Venäjän lisäksi tällä viikolla Ranska tekee yhdessä Slovenian kanssa arviointikäynnin Karjalan lennostossa. Slovenia teki aiemmin toukokuussa tarkastuksen Etelä-Suomeen ja aiemmin huhtikuussa myös Kroatia on tehnyt tarkastuksen Suomessa, Kosonen kertoo.

Suomen osalta kaikki tämän vuoden tarkastukset ja arvioinnit ovat tässä. Venäjä ei tee tarkastusta Suomeen joka vuosi, Kosonen sanoo.