1. yle.fi
  2. Uutiset

Seiskaluokkalaiset opissa aurinkoisella kalapolulla

Kainuun Vapaa-ajankalastajat ry:n perinteinen kalatapahtuma järjestettiin jo 22. kerran. Kajaanin keskuskoulun seiskaluokkalaiset saivat tutustua ulkoilmassa viettämässään koulupäivässä muun muassa kalaruokien valmistukseen ja kalankäsittelyyn.

kalat
Veijo Lipponen opastaa koululaisia kalapolun aloituksessa.
Kalakummi Veijo Lipponen opastaa koululaisia kalapolun aloituksessa.Kata Laurikainen / Yle

Kajaanin keskuskoulun seiskaluokkalaiset viettivät keskiviikkona aurinkoista päivää Pyörteen tilalla, jossa Kainuun Vapaa-ajankalastajat ry (KVK) järjesti perinteisen kalatapahtumansa. Tämänkertainen tapahtuma oli järjestyksessä jo 22.

Joka vuosi nuoria kala-asioissa opastanut kalakummi Veijo Lipponen on tyytyväinen tapahtuman jatkuvuuteen, mutta toivoisi siitä innostuvan myös muiden koulujen kuin Kajaanin keskuskoulun.

– Halusimme aikoinaan kajaanilaisten kotitalousopettajien kanssa tarjota koululaisille jotain erilaista ja käteen jäävää. Suunnittelimme vuosittaisen ohjelman ja opetuksen rungon jo parikymmentä vuotta sitten, mutta jonkun verran ohjelma on sittemmin muuttunutkin, Lipponen sanoo.

– On tämä ihan mielenkiintoista ollut. Kalastan mato-ongella mökillä aina kesäisin ja onhan se kiva oppia tunnistamaan, mikä kala koukkuun tarttuu, miettii Kajaanin keskuskoulun 7D-luokan oppilas Katja Lehtimäki.

Läheltä nähden ja itse tehden oppii arvostamaan aitoa asiaa

Pyörteen tilan kalatapahtumalla pyritään nostamaan nuorten arvostusta kotimaista kalaa ja itsetehtyjä kalaruokia kohtaan. Koululaisille järjestetyllä kalapolulla oli erilaisia etappeja, joissa KVK:n kalakummit esittelivät muun muassa kalastusvälineitä, tarjosivat mahdollisuuden kalojen tunnistamiseen ja opettivat kalankäsittelyä sekä kalaruokien valmistusta ulko-olosuhteissa.

– Fileointi kiinnostaa koululaisia selvästi. Kun he näkevät ammattilaisen taidonnäytteen, niin homma vaikuttaa helpolta. Päästessään kokeilemaan fileointia itse, he huomaavatkin, että se ei ollutkaan niin yksinkertaista, Lipponen kertoo.

Koululaiset seuraavat kalan fileointia.
Kalakummi Kalevi Väyrynen opastaa koululaisia oikeoppiseen fileointiin.Kata Laurikainen / Yle

– Meille on kotitaloustunnilla opetettu muikun fileointi joskus, mutta en ole muutoin kalaa paljon käsitellyt. Tämä on mukava oppia, sanoo 7D-luokkalainen Anni Niemi.

Kalapolun viimeinen etappi oli tietenkin maistelupiste. Tarjolla oli niin savustettua kuin paistettua kalaa. Kirjolohi näyttäisi olevan nuorten suosikki, mutta hyvin heille maistuivat muikut, kuha ja haukikin.

– Yksi sukupolvi on tässä jäänyt vähän jalkoihin. Tämä niin sanottu ruotokala ei ole ollut suosiossa, vaan kaupasta on ostettu mieluummin kalapuikkoja ja makkaraa. Nyt ollaan kuitenkin taas menossa parempaan suuntaan ja palaamassa aitoon, suomalaiseen kalaan, Lipponen iloitsee.

Lue seuraavaksi