Asiantuntijat: Kiina sai Venäjän kaasun alehintaan – voi laskea energian hintaa Euroopassakin

Venäjä saa uuden markkina-alueen Siperian maakaasulle, mutta kalliiseen hintaan, arvioivat talousasiantuntijat. Kaasun kuljettaminen Siperiasta Kiinaan vaatii valtavat investoinnit, joiden rakentaminen jää suurimmalta osalta Venäjän vastuulle.

talous
Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Kiinan presidentti Xi Jinping tapasivat 21. toukokuuta.
Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Kiinan presidentti Xi Jinping tapasivat 21. toukokuuta.Mark Ralston / AFP / Lehtikuva

Talousasiantuntijat ovat pohtineet Venäjän ja Kiinan eilen keskiviikkona solmiman valtavan maakaasukaupan vaikutuksia. Sopimuksen mukaan Venäjä toimittaa Kiinalle 30 vuoden ajan 38 miljardia kuutiometriä maakaasua vuodessa. Ensimmäisten toimitusten on määrä alkaa vuonna 2018.

Venäjällä sopimus on uutisoitu presidentti Vladimir Putinin suursaavutuksena, joka tuo maalle runsaasti lisätuloja ja samalla vähentää Venäjän haavoittuvuutta länsimaiden mahdollisesti asettamille talouspakotteille.

Tarkkoja lukuja ei ole julkistettu, mutta sopimuksen arvon on kerrottu olevan noin 400 miljardia dollaria. Kun tätä verrataan toimitettavan maakaasun määrään, yksikköhinnaksi muodostuu noin 350 dollaria tuhannelta kuutiometriltä. Venäläinen uutistoimisto RIA-Novosti (siirryt toiseen palveluun) on päätynyt samoihin lukuihin, joskin sen haastattelema venäläislähde sanoo Venäjän hyötyvän enemmän.

Esimerkiksi Saksa maksoi maaliskuussa Venäjältä saamastaan kaasusta 365 dollaria tuhannelta kuutiolta, kertoo sanomalehti Der Spiegel (siirryt toiseen palveluun).

Talouslehti The Wall Street Journalin (siirryt toiseen palveluun) asiantuntijat arvelevat, että Venäjä saa kaasustaan 25 - 40 prosenttia vähemmän kuin nesteytetyn maakaasun maailmanmarkkinahinta nykyään on.

Presidentti Putin myönsikin, että kiinalaiset ovat kovia neuvottelijoita.

Venäjä onnistui joka tapauksessa saamaan sopimukseen itselleen edullisen kohdan; kaasun hinta on sidottu öljyn hintaan. Eurooppalaiset kuluttajat ovat jo pitkään vaatineet, että nämä hinnat eivät saa olla kytköksissä, sillä öljyn hinnan arvellaan tulevaisuudessa nousevan, mutta kaasun pysyvän ennallaan.

Venäjälle huonompi seikka on, että se joutuu maksamaan kaasunkuljetuksen infrastruktuurista huikeita summia. Kaasuputkistojen ja pumppausasemien rakentamista Siperian erämaista on tuskin vielä aloitettukaan. Rakentamisen arvioidaan maksavan jopa yli 70 miljardia dollaria, mikä vie huomattavan osa Gazprom-yhtiön voitosta, sanoo Washington Post -lehden (siirryt toiseen palveluun) haastattelema moskovalainen energia-asiantuntija.

Kiinan puolelle kaasuptukistoja rakennetaan noin 20 miljardilla dollarilla.

Eurooppa hyötyy?

Eurooppalaiselle kuluttajalle Venäjän ja Kiinan kaasukauppa saattaa olla hyvä uutinen, sillä monet länsimaiset energiayhtiöt, kuten Royal Dutch Shell, Chevron ja Eni joutuvat tarjoamaan kaasuaan Kiinan sijasta muualle. Tämä saattaa alentaa nesteytetyn maakaasun hintaa.

EU-maat ovat joka tapauksessa hakemassa keinoja vähentää venäläisen energian käyttöä. EU-komission on määrä julkistaa asiaa koskevat ehdotuksensa 6. kesäkuuta ja EU-maiden valtionpäämiehet keskustelevat samasta aiheesta kesäkuun kokouksessaan.