Suomen ilmatilaa loukannut venäläiskone kävi uudelleen rajalla

Suomen ilmatilaa tiistaina noin iltakuuden aikaan loukannut venäläiskone palasi Suomen rajan tuntumaan iltakymmenen jälkeen. Silloin kuului myös äänivallin rikkoutumisesta johtunut pamahdus, minkä aiheutti todennäköisesti Suomen Hornet-hävittäjä.

Kotimaa
Grafiikka
Lentoliikennettä seuraavalta Flightradar24 -sivustolta näkee, kuinka venäläiskone rikkoi Suomen ilmatilaa noin klo 18 aikaan.Flightradar24

Lentokoneiden liikennettä seuraavan Flightradar24-sivuston mukaan Suomen ilmatilaa iltakuuden maissa loukannut venäläiskone palasi Suomen ilmatilan rajan tuntumaan hieman iltakymmenen jälkeen. Tutkan mukaan lentokone kävi välillä lähellä Kaliningradia.

Puolustusministeriö on vahvistanut, että Suomen ilmatilaa loukattiin tiistaina noin kello 15 ja toisen kerran kello 18 aikoihin. Puolustusministeriön mukaan Suomen Hornet-hävittäjät tekivät tarkistuslennon, mutta siitä johtunut äänivallin murtumispamahdus kuultiin vasta iltakymmeneltä.

Ajankohtien välinen epätarkkuus on herättänyt epäilyjä kolmannesta ilmatilaloukkauksesta. Puolustusministeriön viestintäjohtaja Max Arhippainen vahvistaa vain kaksi ilmatilaloukkausta.

– Operatiivisista syistä emme kerro tarkemmin. Kerromme kaikista ilmatilaloukkauksista, ja niitä on tapahtunut kaksi, Arhippainen sanoo.

Suomen Hornet-hävittäjien lentoa neljä tuntia ilmatilaloukkauksen jälkeen saattaa selittää se, että sama venäläiskone palasi Suomen rajan tuntumaan. Arhippainen kertoi jo keskiviikkoiltana, että Hornetit kävivät mahdollisesti tarkistamassa jotakin.

Rajavartiolaitos tutkii kahta loukkausta

Rajavartiolaitos kertoo tutkivansa kahta Venäjän valtion koneiden tekemää ilmatilaloukkausta. Eri viranomaistahot vertaavat tällä hetkellä tietojaan keskenään.

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta sai selvityksen ilmatilan loukkauksista eilen keskiviikkona. Toinen kone kävi Suomen ilmatilassa noin kilometrin verran ja toinen kolmekymmentä kilometriä.

Ulkoministeriö on pyytänyt selvitystä asiasta Venäjältä.

Soini: "Loukkaukset äärimmäisen vakavia"

Ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Timo Soini (ps.) pitää tiistaina tapahtuneita ilmatilaloukkauksia vakavina. Soinin mukaan loukkaukset voivat olla vahinkoja, mutta etenkin toinen loukkauksista on äärimmäisen vakava.

– On selvää, että kahta yhtäaikaista tällaista ei ole tapahtunut aikapäiviin, sanoi Soini torstaina Radio 1:n Ykkösaamussa.

Ahtisaari: "Toivottavasti tulee anteeksipyyntö"

Presidentti Martti Ahtisaari toivoo Venäjältä anteeksipyyntöä ilmatilaloukkauksista.

– Silloin kun tällaista tapahtuu, niin siitä pitää tehdä kysely ja ilmoitus, että rajaloukkaus on tapahtunut. Toivottavasti tulee anteeksipyyntö, sanoo Ahtisaari.

– Onkohan heillä sitten niin huonoja lentäjiä vai tapahtuuko näitä sitten kokeilumielessä, pohtii Ahtisaari.