Karibialla leviää tuskallinen virustauti, USA seuraavana?

Afrikassa 1950-luvulla ensi kertaa todettu tauti on yleistynyt Karibialle, ja viruksen ennustetaan leviävän myös Yhdysvaltoihin jo tänä kesänä.

Ulkomaat

Karibian alueella leviää nopeasti virustauti, jonka oireet muistuttavat ankaran flunssan ja akuutin reuman yhdistelmää. Afrikassa ja Aasiassa tauti tunnetaan vanhastaan, mutta Karibialla se on uusi tulokas, joka on ilmeisesti päätynyt uuteen paikkaan sairaan lentomatkustajan mukana.

Viruksen afrikkalainen nimi chikungunya tarkoittaa "tuskasta kiemurtelevaa". Potilaiden mukaan nimi on erittäin osuva. Vaikka tartunta on harvoin tappava, se tekee normaalista elämästä jokseenkin mahdotonta aiheuttamalla kovan päänsäryn ja kuumeen lisäksi niin ankaria nivelkipuja, että potilas pystyy hädin tuskin kävelemään tai käyttämään käsiään.

Joulukuussa todetun ensimmäisen tartunnan jälkeen Karibian alueen sairaaloihin ja terveyskeskuksiin on tullut tuhansia ihmisiä, joilla on samat oireet.

Yleisamerikkalaisen terveysjärjestön PAHO:n mukaan vajaassa puolessa vuodessa tietoon on tullut 55 000 tartuntaa, kun moskiitot levittävät virusta nopeasti halki saarien. Kolme ihmistä on kuollut, mutta heillä oli lääkärien mukaan aiempia perussairauksia.

– Tartuntojen määrä kasvaa kuin lumipallo ihmisten liikkuessa paikasta toiseen, sanoo Dominikaanisen tasavallan teknillisen korkeakoulun tutkija Jacqueline Medina. Osa Dominikaanisen tasavallan sairaaloista raportoi yli sadasta uudesta tartunnasta päivässä.

Kesän turistikauden käynnistyessä toden teolla viranomaiset pelkäävät, että on vain ajan kysymys, ennen kuin tartuntoja aletaan todeta myös Yhdysvalloissa. Niin uskotaan käyvän jo tänä kesänä.

Tautiin ei ole hoitoa

Chikungunya todettiin ensi kerran Afrikassa vuonna 1953. Moskiittojen levittämä tauti pääsee yleistymään myös ihmisten mukana, jos sopiva moskiittolaji imaisee viruksen kantajan verta uudessa maassa ja alkaa levittää virusta.

Tartuntoja on todettu tuolloin tällöin eri puolilla maailmaa, muun muassa pienoisepidemia Pohjois-Italiassa vuonna 2007.

Karibialla viranomaiset yrittävät nyt saada moskiittokannat kuriin myrkytyksillä, ja ihmisiä kehotetaan pysymään loitolla seisovista vesistä, joissa moskiitot lisääntyvät.

Virus aiheuttaa oireita 60–90 prosentilla tartunnan saaneista. Sitä vastaan ei ole rokotetta eikä hoitoa. Sairastuneiden pieneksi lohduksi tauti ei kuitenkaan näytä uusiutuvan enää koskaan, kun sen on kerran sairastanut.

Lähteet: AP, Yle Uutiset