Poliittinen kriisi ajoi Rautaruukin supistuksiin Ukrainassa

Komponenttiliiketoiminnasta luovutaan ja Ruukki keskittyy jatkossa Ukrainassa kattoliiketoimintaan. Vähennystarve on 90 henkilöä.

talous

Ukrainan poliittinen kriisi heijastuu Rautaruukin liiketoimintaan. Yhtiö kertoo luopuvansa Ukrainassa sijaitsevasta komponenttiliiketoiminnasta ja keskittyvänsä maassa jatkossa asuinrakentamisen kattoliiketoiminnan kehittämiseen.

Vain kuukautta aiemmin osavuosikatsauksessaan Rautaruukki muotoili, että Ukrainan kriisi ei ole merkittävästi näkynyt päivittäisessä liiketoiminnassa Ukrainassa.

Supistukset johtavat arviolta noin 90 henkilön vähennystarpeeseen, yhtiöstä kerrotaan. Ukrainassa työntekijöitä on kaikkiaan noin 170.

Kattotuotteiden valmistusta jatketaan Ukrainan pääkaupungin Kiovan ulkopuolella sijaitsevalla Kopylovin tehtaalla.

Rautaruukin mukaan supistusten taustalla on se, että poliittinen kriisi on entisestään heikentänyt tilannetta Ukrainan laman takia vajaakäytöllä olleella paneelilinjalla. Kriisi uhkaa myös edelleen vähentää investointeja, joista komponenttiliiketoiminta on riippuvainen.

Helmikuussa Kiovan levottomuuksien läikehtiessä yhtiö joutui sulkemaan tehtaansa ja toimistonsa turvallisuussyistä. Tuolloin yhtiö viestitti, että Ukrainan-toiminnoilla ei ole koko yhtiön tulokseen kovin suurta merkitystä.