1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Tuholaistorjuja: Häpeä estää ötökkäongelmasta ilmoittamisen

Ötökkäongelman kanssa painitaan yllättävän monessa suomalaisessa kodissa. Esimerkiksi sokeritoukat ja turkiskuoriaiset ovat monelle tuttuja, mutta vain harva puhuu niistä ääneen. Tuholaistorjujan mukaan turha häpeily antaa ötököille tilaa lisääntyä.

Kotimaan uutiset
Tuholaistorjuja suihkuttaa myrkkyä
Juha Korhonen / Yle

Monen kotona vilistää milloin mitäkin ötököitä. Osa niistä on harmittomia vieraita, mutta esimerkiksi yleiset turkiskuoriaiset voivat tehdä tuhojaan vaatekaapissa.

– Ne ovat aika yleisiä tuholaishyönteisiä varsinkin vanhoissa kerrostaloissa. Esimerkiksi lintujen pesistä taloon päässeet hyönteiset leviävät asunnosta toiseen ilmanvaihtokanavia ja muita läpivientejä pitkin. Turkiskuoriaiset käyttävät ravinnokseen muun muassa villa- ja puuvillavaatteita, joten niiden jäljiltä kaapista voi löytyä reikäisiä vaatteita, kertoo tuholaistorjuja Kai Karp Raksystems Anticimexistä.

"Likaisuus ei aiheuta ongelmaa"

Karpin mukaan tuholaishyönteisille kelpaa ravinnoksi usein myös pöly. Siksi moni luuleekin ötökkäongelman johtuvan asunnon likaisuudesta.

– Aika harvoin ongelma liittyy likaisuuteen. Toki tuholaisilla on silloin paremmat olosuhteet lisääntyä, mutta ongelman alkusyyllä ei yleensä ole mitään tekemistä likaisuuden kanssa. Ötökät voivat tulla asuntoon vaikkapa avonaisesta ikkunasta, matkalaukusta tai jauhopussista, Karpkertoo.

Meillä on iso ongelma Suomessa sen kanssa, että ötökkäongelmasta ei kehdata puhua.

Tuholaistorjuja Kai Karp

Ötököitä häpeillään turhaan

Karp toivoo, että ihmiset olisivat avoimempia ötökkätilanteesta eivätkä häpeilisi turhaan.

– Meillä on iso ongelma Suomessa sen kanssa, että ötökkäongelmasta ei kehdata puhua. Mitä aikaisemmin ongelmasta kerrottaisiin, sitä nopeammin siitä pääsisi eroon.