1. yle.fi
  2. Uutiset

Rehelliset kampaamot nostavat omaa häntäänsä – harmaa talous yhä yleisempää

Kymmenet kampaamot ovat hankkineet todistuksen siitä, että verot on hoidettu ja kuitin saa aina. Rehelliset hius- ja kauneusalan yrittäjät ovat taloudellisesti yhä ahtaammalla, ja kiusaus vilunkiin on suuri.

Kotimaan uutiset
Hiuksia leikataan.
Yle / Simo Pitkänen

Kampaamoissa ja kauneushoitoloissa on herätty taistelemaan alalla vallitsevaa harmaata taloutta vastaan. Suomen Hiusyrittäjien vuosi sitten tekemän kyselyn perusteella jopa puolessa alan yrityksissä laiminlyötäisiin verojen maksamista tai muita lakisääteisiä velvoitteita. Tämän hetkistä tilannetta on kuitenkin vaikea arvioida, sillä moni yritys on lopettanut toimintansa viime aikoina.

Vuosi sitten joukko alalla toimineita yrittäjiä päätti nostaa laillisesti toimivien yritysten profiilia, ja perusti Luotettava Kauneus -nimisen yhtiön. Yritys jakaa sertifikaatteja todisteena kampaamon tai kauneushoitolan toiminnan laillisuudesta.

Sertifikaatin saadakseen yrityksellä on muun muassa oltava verot maksettuna, työehtoja on noudatettava, asiakkaalle on annettava aito kuitti ja työntekijöiden koulutustasosta on kerrottava avoimesti.

Sertifikaatin hankkiminen maksaa muutaman sata euroa vuodessa. Toistaiseksi mukaan on lähtenyt noin 50 yritystä eri puolilta maata.

– Halusimme tehdä ongelmalle itse jotain, eikä vain odoteta että yhteiskunta asettaa meille pakotteita, sanoo Luotettava Kauneus Oy:n osakas Johanna Ahlberg.

– Me ilmiannamme rehellisiä yrittäjiä. Ei ole niin pahaa asiaa, etteikö sitä voisi kääntää positiiviseksi. Alan omaehtoisen valvonnan lisääntyminen on harmaan talouden positiivinen kääntöpuoli.

Ahlbergin mukaan lopettaneita kampaamoyrityksiä on viimeisen puolentoista vuoden aikana ollut noin 1 500 ja tahti jatkuu. Alalla toimii hyvin paljon yksinyrittäjiä. Yhtenä syynä verojen ja maksujen laiminlyöntiin pidetään kampaamojen 24 prosentin arvonlisäveroa, jota kaikki eivät ole siirtäneet hintoihin.

Verottaja aikoo valvoa tehostetusti

Verohallinnon mukaan kampaamoalalla ei esiinny harmaata taloutta mitenkään erityisen paljon verrattuna muihin käteistoimialoihin. Verottajan pari vuotta sitten kampaamoihin tekemissä tarkastuksissa lähes puolessa havaittiin harmaaseen talouteen viittaavia piirteitä. Tarkastettuja yrityksiä oli toistasataa, ja ne oli valittu ennalta määriteltyjen kriteerien pohjalta.

– Toisin sanoen kokonaiskuva alalla ei ole välttämättä näin synkkä, toteaa ylitarkastaja Timo Puiro.

Verottaja aikoo kuitenkin valvoa kampaamoja tehostetusti tänä vuonna. Harmaata taloutta esiintyy kampaamo- ja kauneudenhoitoalalla muun muassa siksi, että palveluista maksetaan usein käteisellä. Kortilla maksaminen ei tosin ole mikään tae laillisuudesta. Rahaa saatetaan kierrättää eri tilien kautta ohi kirjanpidon.

Verotarkastajan neuvo parturissa asioiville on yksinkertainen: Pyydä aina kuitti, jos sitä ei automaattisesti tarjota.

– Valveutunut asiakas voi näin osallistua omalta osaltaan verovalvontaan, sanoo Puiro.

Lue seuraavaksi