Kouvolan kylissä heräsi koulukapina kyläkoulujen puolesta

Kouvolassa lakkautusuhan olla olevien kyläkoulujen puolustajat järjestävät mielenosoituksen kävelykatu Manskilla lauantaina. Kaupunki suunnittelee lakkauttavansa neljä kyläkoulua syksyllä 2015.

liiketoiminnan lopettaminen
Lapset pitelevät mielenosoituskylttiä
Juha Korhonen / Yle

Kouvolassa kyläkoulujen lakkautussuunnitelmat nostavat kyliä taistoon koulujensa puolesta. Lauantaina on luvassa mielenosoitus Kouvolan keskustan kävelykadulla kyläkoulujen puolesta. Kaupunki on sulkemassa koulut Tirvassa, Ratulassa, Selänpäässä, Ummeljoella ja Tehtaanmäellä. Näistä neljä ensin mainittua ovat varsinaisia kyläkouluja.

Tirvan, Ratulan, Selänpään ja Ummeljoen koulujen vanhempainyhdistysten aktiiveja kerääntyi jo perjantaina Ummeljoen Koululle valmistelemaan mielenosoitusta.

Koulun pihalla muun muassa kuorittiin talkoohengessä perunoita mielenosoituksessa tarjottavaa keittoa varten, joka on valmistettu kylistä saaduista raaka-aineista. Koulun oppilaat viimeistelivät välitunnilla viimeiset mielenosoituskyltit. Lauantain mielenosoituksessa ei ainoastaan vastusteta kyläkoulujen lakkautussuunnitelmia, vaan siellä myös esitellään kylien toimintaa.

Lakkautus on varjo kylän yllä

Moni kouluista on ollut lakkautuslistalla jo aikaisemmin. Ummeljoen koulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Sari Kopra kertoo, että jo koulun lakkautusuhka luo tietyn varjon kylään.

– Kyllähän se ahdistaa, mutta se on kyllä herättänyt taisteluhengen, että nyt me olemme ärhäköinä. Me vaadimme, että kyläkoulut on säilytettävä. Ne ovat tosi tärkeitä, Kopra lataa.

Kopra sanoo, että jos kylältä lähtee koulu niin sieltä lähteen paljon muutakin.

– Meidän teemana on, että kylä, koulu ja lapset on yhtä kuin elävä kylä, Kopra tiivistää.

Oppilaat haluavat säilyttää tutun koulun

Koulujen puolustajilla on kiire, sillä koulujen kohtalosta pitää päättää viimeistään ensi syksynä, jos säästöjä halutaan ensi vuoden budjettiin. Siinä tapauksessa koulujen ovet lyötäisiin säppiin syksyllä 2015. Virkamiehet ovat laskeneet vuosittaisiksi säästöiksi lakkautuksista noin 1,5 miljoonaan euroa, josta kiinteistöjen osuus on miljoona euroa. Kopra ei kuitenkaan usko laskelmien toteutuvan.

– Täällä on vasta muutama vuosi sitten lakkautettuja kouluja, eikä niistäkään ole säästöt vielä selvillä, Kopra sanoo.

Päättäjät miettivät euroja. Neljäsluokkalainen Akseli Jussila miettii puolestaan sitä, että hänellä puolen kilometrin koulumatka pitenisi viiteen kilometriin.

– Pitää herätäkin aika paljon aikaisemmin, että ehtii kouluun, Jussila laskee.

Päättäjät puhuvat myös mielellään, että on parempi säästää seinistä kuin opetuksesta. Oppilaista oman koulun lakkautus ei koskaan tunnu hyvältä.

– Onhan se aika karseeta, kun ei tiedä, minne sitten menee, kolmasluokkalainen Emmi Suikkanen sanoo.

– Tosi pahaltahan se tuntuu, kun täällä on opiskellut eskarista asti, neljäsluokkalainen Eino Heikkilä toteaa.

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus