Sean Ricks: Jätä se!

Kun parisuhde lakkaa toimimasta, useimmat meistä päätyvät eroon. Pitäisikö maidenkin saada erota surkeasta liitosta, kysyy ympäri Eurooppaa matkustava Sean Ricks.

Eve ja Sean
Toimittaja Sean Ricks
Hans Weckman

Jokainen meistä tietää miltä se tuntuu. Tulla jätetyksi tai jättää. Harvoin se tuntuu hyvältä kummallekaan. Joskus se on silti paras ratkaisu.

Minutkin jätettiin kasiluokalla. Edellisenä päivänä kaikki oli hyvin, seuraavana tyttöystäväni pysäytti minut koulun käytävällä ja kertoi, että "olemme kasvaneet erilleen". Se tuntui kurjalta.

Puolen vuoden seurustelun aikana suutelimme kerran ja kävelimme enimmäkseen käsikynkkää. Hän teki sen, mitä minä en uskaltanut: veti laastarin irti.

Skotlantilaisilla on sama edessä syyskuussa. Skotit pohtivat pitäisikö heidän lempata Iso-Britannia.

Toisin kuin kasiluokkalaisen erossa panoksena on maan taloudellinen tulevaisuus. Onko kuitenkaan reilua pitää valtioita suhteessa, mihin kaikki maan asukkaat eivät ole tyytyväisiä? Kunpa se olisi niin yksinkertaista.


Skotlanti on jakautunut. EU-vaalit eivät kiinnosta ketään, mutta itsenäisyydestä kaikilla on mielipide. Olen törmännyt monenlaisiin eroahdistusta poteviin. Heitä on ollut muutamaa lajia.

On mukavuusavioliitossa elävät. Törmäsin eilen naiseen pikkukaupungin kadulla, jonka mielestä vanha ja tuttu on parempi kuin uusi ja tuntematon. Nainen kertoi, että kaikki ei ole tällaisenaan täydellistä, mutta mikä estää ettei uusi suhde ole vielä huonompi? Entä jos EU on julmempi rakastaja kuin Iso-Britannia?

Onko se ruoho muka vihreämpää aidan toisella puolella, hän kysyi. En tiennyt mitä sanoa. En tykkää antaa tuntemattomille ihmisille eroneuvoja, vaikka me suomalaisetkin pohdimme väljähtänyttä suhdettamme EU:hun.

Sitten ovat vanhan tyttöystäväni kaltaiset ihmiset. He ryhtyvät tuumasta toimeen ja miettivät seurauksia jälkikäteen. Sain viestejä kymmeniltä skoteilta, jotka kertoivat minulle erotunnoistaan.

He haluavat pois suhteesta, jossa he eivät koe olevansa tasa-arvoisessa asemassa. Ymmärrän myös heitä.

Haluaisinko itsekään olla suhteessa, jossa tiskaan tiskit, tamppaan matot, valmistan parmesanilla kuorrutettua makaroonilaatikkoa, ja sitten puolison tullessa kotiin saan pelkkää kiittämättömyyttä vaivan palkaksi? En varmaan.

Kolmantena ovat ihmiset, jotka eivät tiedä mitä pitäisi tehdä. He panttaavat päätöstä siihen päivään, kun jotakin on pakko päättää. He seisovat alttarilla ja tuijottavat ihmettelevää pappia edessään. Tahdonko vai en?


Olen onnellinen, että en ole skottien asemassa. Heillä on brittien kanssa muutakin yhteistä kuin lapsi ja asuntolaina. On vuosisadat ylittävä historia, yhteinen kulttuuri ja mikä tärkeintä maailmassa, jossa elämämme: yhteinen valuutta.

Jos enemmistö skotlantilaista on syksyn tullen sitä mieltä, että he elävät surkeassa romanssissa, onko heitä reilua kahlita siihen? Ei ole.

Ajatelkaa, jos olisimme edelleen osa Venäjää tai Ruotsia, mutta muutoin maailma kutakuinkin samanlainen kuin nyt. Sitä poikkeusta lukuun ottamatta, että valuuttaamme komistaisi venäläinen kirjailija tai joku Abban jäsenistä.

Mitkä sinun perusteesi olisivat mahdolliselle erolle? Riittäisikö se, että haluat vihdoin muuttaa ensimmäistä kertaa elämässäsi omillesi? Entä se, että toisen naama alkaa kyllästyttää? Tai että uskot tosirakkauteen - joku parempi odottaa muualla?

Näitä asioita skotit pohtivat. Samoja asioita kuin meistä jokainen. Mittakaava sattuu vain olemaan vähän suurempi. Mutta oli kyseessä maa tai ihminen - ero on aina ero.

Se kirpaisee joka kerta. Kasiluokkalaisellakin.

Twitter: @seanaricks (siirryt toiseen palveluun)
Instagram: @seanaricks (siirryt toiseen palveluun)