Alustava arvio: Keskustaoikeistolle suurin ryhmä europarlamenttiin

Euroopan kansanpuolue EPP saisi europarlamentin arvion mukaan 212 paikkaa ja sosialistit 186 paikkaa.

Eurovaalit 2014

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Keskustaoikeistolainen Euroopan kansanpuolue EPP on saamassa europarlamenttiin 212 paikkaa, kertoo europarlamentin alustava arvio. Sen mukaan sosialistit eli S&D olisi saamassa 186 europarlamentaarikkoa.

Liberaalin Alden paikkamäärä olisi 70, vihreiden Green/EFA:n 55, vasemmiston GUE/NGL:n 43, Euroopan konservatiivien ja reformistien ECR:n 44 ja Vapaan ja demokraattisen Euroopan EFD:n 36. Muiden osuus olisi 105.

Europarlamentaarikkoja valitaan nyt 751, eli 15 vähemmän kuin kautensa päättäneessä europarlamentissa on ollut. Äänioikeutettuja EU-maissa on yhteensä noin 400 miljoonaa.