Suomalainen hatuntekijä sai yllätyskeikan Angelina Jolien Pahatar-elokuvaan

Kun suomalainen modisti Hannu Viitala sai puhelun kollegaltaan Lontoosta, oli tiedossa kaikkien aikojen työkeikka: hollywoodtähti Angelina Jolien uusi elokuva Pahatar. Ei tällaisesta keikasta kieltäydytä, sanoo Viitala. Jolien tähdittämä Pahatar saa ensi-iltansa keskiviikkona.

kulttuuri
Disneyn Pahatar eli Angelina Jolie
Disney Enterprises

Hannu Viitala on monelle hämeenlinnalaiselle tuttu kampaaja. Kuusi vuotta sitten hän innostui myös hatuista ja päähineistä ja opiskeli itselleen toisen ammatin.

– Hatut tuntuivat aika luontevalta jatkeelta hiusmaailmaan.

Viitala teki Lontoossa harjoittelun modisti Justin Smithin opissa. Harjoittelu poiki paljon töitä. Viitala on tehnyt Smithin kanssa muotiviikkoja Lontoossa, Pariisissa, Milanossa, Roomassa ja Jakartassa.

Muotiviikot ovat oma huikea maailmansa, mutta viimekesäinen puhelu Justin Smithiltä oli jotain aivan muuta. Disneyllä oli työn alla Pahattaren (Maleficent) tarina klassikkosatu Prinsessa Ruususesta. Elokuvan pääosaa näyttelee Angelina Jolie. Justin Smith oli pyydetty suunnittelemaan Pahattaren päähineet. Smith halusi Hannu Viitalan tiimiinsä.

– Justin pyydettiin mukaan leffaan ihan viime metreillä. Angelina ei ollut tykännyt mistään mitä edellinen modisti oli tehnyt, joten paikalle piti saada joku, jolla on omanlainen visio. Heti keikan saatuaan Justin soitti mulle ja ilmoitti että nyt on sellainen keikka tiedossa, etten voi kieltäytyä. Kun kuulin mistä on kysymys, olin ihan myyty.

"Jolie hullaantui meidän hulluudesta"

Disneyn Pahatar kertoo vuoden 1959 klassikkosadun Prinsessa Ruususen tarinan pahan haltijattaren näkökulmasta.

Angelina Joliella oli vahva näkemys roolistaan ja siitä miltä Pahatar näyttää. Hallitsevassa asemassa ovat sarvet, joita tehtiin elokuvaa varten ainakin kahdetkymmenet erilaiset. Kun sarvet saatiin valmiiksi, astui kuvaan hatuntekijä Justin Smith apunaan Hannu Viitala.

– Angelina käytti sellaista tukipäähinettä peruukkinsa alla, johon ne sarvet sitten kiinnitettiin. Ja päähineet tulivat siihen päälle. Osa päähineistä me jouduttiin rakentamaan valmiiksi sarviin kiinni.

Suomessa keskiviikkona ensi-iltaan tulevan elokuvan taustatiedoissa päähineiden suunnittelija Justin Smith kertoo tavoitelleensa päähineissä hahmon uhkaavan ja lumoavan välistä jännitettä. Samalla piti luoda nykypäivän versio 1950-luvun animaatiohahmosta.

– Meidän onneksemme Angelina taisi vähän hullaantua meidän hulluudesta ja antoi meille aika vapaat kädet päähineiden suhteen, nauraa Hannu Viitala.

Viitalan oma design nähdään elokuvassa

Justin Smith työskenteli elokuvaprojektissa parisen kuukautta ja Hannu Viitala puolitoista kuukautta.

– Aikataulut olivat tosi tiukkoja, sen takia työpäivät venyivät välillä kaksikymmentä tuntisiksi. Välillä ei tiennyt mikä päivä tai kuukausi edes oli, muistelee Hannu Viitala.

Smith ja Viitala käyttivät päähineissä muun muassa pythonin nahkaa, erittäin ohutta nahkaa ja myös kalan nahkaa. Hannu Viitala kertoo, että työ alkoi keskustelulla pääpuvustajan kanssa. Miehet tekivät Pahattaren roolihahmolle useamman päähineen, jokaiseen ajanjaksoon sopien.

– Suunnittelimme aina kolme erilaista ideaa, jotka myös konkreettisesti tehtiin. Ja sitten Angelina päätti, minkä hän haluaa ja mitä muutoksia täytyy tehdä.

Kaiken kaikkiaan päähineitä on valmiissa elokuvassa kuusi. Yksi niistä on myös Viitalan itsensä kokonaan suunnittelema ja tekemä.

– Piti saada joku uusi tekniikka mukaan päähineisiin, joten ajattelin testata sellaista nahkanaru -tekniikkaa. Päähineen piti olla vaan kokeilu, mutta Angelina ihastui siihen ja halusi sen kuvauksiin.

Hulluna töitä suu supussa

Hannu Viitala kertoo, että projekti oli todella salaista - mistään ei saanut puhua.

– Disney julkaisi vasta viime viikolla virallisesti, että Justin on tehnyt Angelinan päähineet. Oli se aika outoa, että me raadettiin kuin hullut koko kesä ja siitä ei saanut puhua mitään.

Myöskään kuvia Angelina Joliesta eikä töistä saanut ottaa.

Hannu Viitala ei tiennyt, että myös hänet on kreditoitu. Viitalan nimi seisoo Pahattaren puvustajalistassa. Edes pieni väärinkirjoitus ei miestä haittaa, sillä kreditlistassa nimittäin lukee Hannu Vitala.

– Siis eikä? Mahtavaa, Viitala viestittää Lontoosta.

No millainen hän sitten oli, Angelina Jolie?

– Angelina oli tosi ihana "asiakas". Erittäin kohtelias ja ystävällinen. Ja hän todella arvosti sitä mitä me teimme. Mun mielestä oli ihan uskomatonta, että mun viimeisenä työpäivänä Angelina pyysi meidät kuvauksiin mukaan, halasi mua ja sanoi että "me tullaan Hannu vielä tapaamaan näissä merkeissä uudestaan".

Hannu Viitala toivoo, että työ Pahattaressa tuo lisää töitä.

– Minulle sopivat kyllä tällaiset vähän erilaiset projektit. Mä niin tykkään äheltää tuntitolkulla yhden työn kimpussa. Itseni suunnitteleman päähineen näkeminen isolla skriinillä tulee olemaan aika huikeata. Voi ehkä kerrankin taputtaa itseään olalle, sanoo Viitala.

– Se oli jotenkin hassua, ettei sitä silloin tehdessä tajunnut kuinka iso homma tämä oli. Nyt vasta oivaltaa, että tämä oli aika iso juttu.

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus