Grybauskaiten voitto varmistui Liettuassa

Liettuan istuva presidentti on kritisoinut Venäjää Ukrainan kriisin vuoksi ja saanut siten lisää kannatusta. Liettualaiset äänestivät sunnuntaina presidentinvaalien lisäksi europarlamenttivaaleissa.

Ukraina
Dalia Grybauskaite vastaanottaa kukkia.
Liettuan vastavalittu presidentti Dalia Grybauskaite vastaanotti onnitteluja sunnuntai-iltana Vilnassa.Petras Malukas / AFP

Liettuan ensimmäinen naispresidentti Dalia Grybauskaite on voittanut maan presidentinvaalit. Grybauskaite sai sunnuntaisten vaalien äänistä 57,9 prosenttia, vaalikomissio kertoo.

Hänen vastaehdokkaansa, keskustavasemmistolaisen Zigmantas Balcytiksen ääniosuus on 40,1 prosenttia.

58-vuotias Grybauskaite on koulutukseltaan taloustieteilijä. Hän on opiskellut niin Neuvostoliitossa kuin Yhdysvalloissakin. Aiemmin hän on toiminut Liettuan valtiovarainministerinä ja Euroopan unionin taloussuunnittelusta vastaavana komissaarina. Hänet valittiin maansa ensimmäiseksi naispresidentiksi vuonna 2009.

Kyseessä on ensimmäinen kerta Liettuan historiassa, kun presidentti valitaan toiselle kaudelle.

– Yhtäkään presidenttiä ei Liettuassa ole valittu kahdesti peräkkäin. Tämä on historiallinen voitto teille kaikille. Lupaan tehdä kaikkeni maan eteen, Grybauskaite sanoo.

Dalia Grybauskaite on kritisoinut Venäjää tiukin sanoin Ukrainan kriisin vuoksi ja tuominnut Krimin niemimaan liittämisen Venäjään kovin sanoin. Tiukka linja on tuonut Grybauskaitelle lisää kannatusta.

Alustavan tiedon mukaan liettualaisista 43,7 prosenttia äänesti presidentinvaalien toisella kierroksella. Samaan aikaan presidentinvaalien kanssa liettualaiset äänestivät myös 11 jäsentä europarlamenttiin.

Kaksi viikkoa sitten presidenttivaalien ensimmäisellä kierroksella Grybauskaite sai 46 prosenttia äänistä. Se ei riittänyt valintaan, joten sunnuntaina Grybauskaite kisasi vaalivoitosta Balcytisin kanssa.

Vuoden 2009 vaalissa Grybauskaite sai jo ensimmäisellä kierroksella 68 prosenttia äänistä. Silloin se riitti suoraan valintaan presidentiksi.