"Suur-Suomi olisi onnistunut vain natsi-Saksan avulla"

Toista maailmansotaa edeltävän ajan Suur-Suomi-aatteesta on tehty uusi kirja. Tutkijoiden syynissä ovat muun muassa suomalaisten heimosotureiden pettymykset Karjalassa ja se, miten vahvasti aatteen kannatus riippui Saksan menestyksestä toisessa maailmansodassa.

kulttuuri
Kartta Suur-Suomi-suunnitelmasta.
Yle Uutisgrafiikka

Alle 80 vuotta sitten iso osa suomalaisista uskoi tosissaan, että Suomi voisi kasvaa monta kertaa silloisia rajojaan suuremmaksi. Karjalan heimoveljet olivat tärkein neuvostoikeen alta pelastettava ryhmä, mutta enemmänkin haluttiin. Hurjimmissa haaveissa rajat piirrettiin lännessä Norjaan ja idässä Uralin vuoristoon.

- Kun alun perin tutustuin näihin suursuomalaisten puheisiin, ne tuntuivat hourupäiden käsittämättömiltä houreilta. Oli ihan mahdoton ymmärtää niitä ihmisiä, historiantutkija Jenni Kirves kertoo.

Sodan loputtua Suur-Suomi-aatetta on käsitelty lähinnä harvakseltaan julkaistuissa historiateoksissa. Häpeällisesti päättynyttä historian osaa ei ole haluttu muistella.

Historiankirjoituksella vihapuhetta vastaan

Uusin Suur-Suomi-aatetta käsittelevä teos on tässä kuussa julkaistu _Luvattu maa – Suur-Suomen unelma ja _unohdus. Viimeksi _Ruma sota _-teoksellaan sotahistoriaa ravistelleet Jenni Kirves ja Sari Näre lähtivät tekemään Luvattua maata, kun nykypäivän kansallismielinen kieli alkoi kuulostaa turhan tutulta historiantutkijan korvaan.

- Kun kansanedustaja voi sanoa eduskunnan lehterillä, että aina, kun kuulen sanan ”suvaitsevaisuus” poistan aseestani varmistimen. Sehän on puhetta suoraan 1930-luvulta, Kirves kertoo kirjan taustoista.

Historioitsijat kokosivat teoksen muistuttaakseen 2000-luvun suomalaisia menneestä. Historiantutkimus kun perustuu uskoon siitä, että menneestä voi ottaa oppia nykypäivänä.

- Kun Martti Haavio vuonna 1925 AKS:n (Akateeminen Karjala-Seura) vuosijuhlassa puhui siitä uhasta, jonka kaksikielisyyden ja kosmopoliittisuuden imelä suvaitsevaisuusoppi muodostavat Suomen itsenäisyydelle, niin se kuulosti hyvin tutulta. Meistä on tärkeää, ettei kyseinen aika katoaisi kansakunnan muistista tai vääristyisi, että nuoret ja aikuisetkin osaisivat verrata nykypuhetta siihen puheeseen.

Karjala, joka ei tahtonut takaisin

_”...sillä niin totta kuin uskon yhteen Jumalaan, niin minä uskon yhteen suureen Suomeen ja sen suureen tulevaisuuteen.” _- Ote Akateemisen Karjala-Seuran valasta

Suur-Suomi-aatteen perusta oli edellisellä vuosisadalla kultakauttaan eläneessä karelianismissa eli tiedemiesten ja taiteilijoiden Karjala-harrastuksessa. Erityisen vahvaa se oli 1890-luvulla, jolloin kansallisromanttiset taiteilijat Jean Sibelius ja Akseli Gallen-Kallela etujoukoissa loivat taiteessaan ihannoivaa kuvaa rajantakaisesta Itä-Karjalasta.

Historioitsija Jenni Kirves ja taustalla Akseli Gallen-Kallelan Kullervon sotaan lähtö -maalaus.
Historioitsija Jenni Kirves ja taustalla Akseli Gallen-Kallelan Kullervon sotaan lähtö -maalaus.Yle

- Kulttuuri-ihmiset olivat 1800-luvun lopulla kovasti luoneet kaunista Karjala-kuvaa, vaikka Gallen-Kallelaa lukuun ottamatta monet eivät itse edes käyneet Itä-Karjalassa. He loivat kuvn, että siellä ovat Väinölän kadotetut lapset ja aito oikea kansankulttuuri, Kirves sanoo.

Karelianismi oli omiaan lietsomaan ajatusta karjalaisten pelastamisesta. Otollinen tilaisuus tuli Suomen sisällissodan jälkeen, kun Neuvosto-Venäjä oli vasta muotoutumassa.

Suomalaisten vapaaehtoisten vuosina 1918–1922 tekemillä sotaretkillä aatteelliset heimosoturit löysivät kuitenkin rajan takaa vierasta kieltä puhuvan kansan, joka uskoi ortodoksiseen jumalaan ja oli muutenkin lähempänä venäläistä kulttuuria.

- Kyllähän siellä oli kaunista luontoa, mutta myös kurjuutta ja köyhyyttä. Puhuttiin paljon likaisuudesta ja pahasta hajusta sekä siitä, ettei sieltä löytynytkään väinämöisiä, vaan pelkkiä oblomoveja.

Aate oli kuitenkin niin vahva, että vielä tässä vaiheessa pettymys voitiin kääntää voitoksi.

- Se onnistuttiin kuitenkin selittämään sillä, että bolshevismi oli pilannut alueen hyvän konkreettisen kulttuurin, Kirves toteaa.

Kaunis unelma rauhasta

Aggressiivisesta kielenkäytöstä ja sotaisista unelmista huolimatta Kirveen mukaan Suur-Suomi-aatteen taustalla oli kaunis ajatus paremmasta tulevaisuudesta.

- He ajattelivat, että heidän aatteensa kumpuaa rakkaudesta heimokansaan, joka pitää vapauttaa bolshevismin ikeestä. Ajatuksena oli taata pysyvä rauha tuleville sukupolville, jopa uhraamalla oman sukupolven henki sen edestä, tutkija kertoo.

Taiteilijoita oli mukana myös heimosodissa. Esimerkiksi runoilija Uuno Kailas on kirjoittanut sotaretkeltään runoja, joiden sävy muuttuu leikittelevän valoisista kujeiluista kohti synkkää itsetutkiskelua.

Kailaan vimma hiipui, kun samalle sotaretkelle lähtenyt ystävä kaatui retken loppuvaiheessa. Syyllisyyden tunteet tulivat osaksi hänen ennen niin valoisaa runouttaan.

Laajenemisen tavoitteleminen oli myös olennainen osa tuon ajan eurooppalaista ajatusmaailmaa, tutkija Jenni Kirves muistuttaa.

- Täytyy muistaa, ettei Suur-Suomi-aate ollut vain äärioikeiston aate. Oli myös sosialistinen Suur-Suomi-aate, jota Karjalan suomalaiset sosialistit ajoivat ennen Stalinin vainoja.

Saksan armeija Suomea rakentamassa

”Me marssimme taas - rajat ratkeevat alta
kuin kahleet silmukka silmukalta.
Päin Äänisjärveä, Vienanmerta
me ryntäämme myrskynä, vuotaen verta”

Yrjö Jylhä: _Päin Äänisjärveä, Vienanmerta _(1941)

Enimmillään Suur-Suomi-aatteella oli kannattajia jatkosodan alkaessa. Silloin opettajien, pappien ja muiden akateemisen koulutuksen saaneiden aloittamaa aatteeseen uskoi myös iso osa tavallisista suomalaisista.

Niin uskoi myös moni tavallinen sotamies, vaikka _Tuntemattoman sotilaan _myötä asiasta on syntynyt toisenlainen kuva.

- Väinö Linnan sotilaat kokivat olevansa jonkinlaisella ei-oikeutetulla viikinkiretkellä Itä-Karjalassa. Kuitenkin, kun lukee kirjeitä, päiväkirjoja ja muuta aineistoa, niin kyllä ihan tavaliset sotamiehet, naiset, nuoret ja lapset todella uskoivat tähän aatteeseen.

Luvattu maa -kirjan kansi.
Yle

Yksi ristiriita Suur-Suomi-aatteessa on, ettei haaveiltua suurvaltaa olisi koskaan voitu rakentaa yksin suomalaisin voimin. Saksan armeijan apu oli välttämätöntä myös sille, että aatteelle saatiin laaja kannatus.

- Saksan avun myötä alettiin uskoa, että meillä olisi todellakin mahdollisuus saada alueita Neuvostoliitosta, ikään kuin Lebensraumia idästä Suomelle.

Suomalaisten usko Saksan voittamattomuuteen oli Kirveen mukaan hurjan suuri.

- Jatkosodan alussa uskottiin vielä, että Saksan avulla sota menee nopeasti ohi. Suomalaiset ajattelivat, että meidän ei tarvitse edes tehdä mitään, vaan että Saksa tekee kaiken likaisen työn ja me poimitaan ne hedelmät ja saadaan maata ja päästään kotiin heinäntekoon.

Heinäntekoa odottamassa

Heinäntekoa jouduttiin kuitenkin odottamaan vuosia. Sinä aikana taistelutahtoa pidettiin yllä muun muassa sotapropagandan avulla, jonka tuottajaksi valjastettiin tärkeimmät taiteilijamme. Jotkut heistä olivat kirjailija Mika Waltarin tavoin vastahakoisia, toiset runoilija Yrjö Jylhän mallin mukaan innokkaita.

Myös naisilla oli tärkeä osa.

- Elsa Enäjärvi-Haavio oli kotirintamalla ehkä näkyvin kulttuurihenkilö. Hän yritti saada kaikki Suomen naiset yhteisrintamassa lisääntymään. Naisten tehtävä oli tehdä Suomesta suuri myös väestöllisesti. Kuusilapsisen perheen ihannetta levitettiin hyvin ahkerasti, ja monet olivat sitä mieltä, että mitä enemmän lapsia, sen isänmaallisempi nainen.

Sodan viimeiset vuodet ovat jo suomalaisille tutumpaa historiaa. Nykyisiä historiantutkijoitamme on kuitenkin kiinnostanut myös, mitä aatteelle ja siihen uskoneille kävi sodan jälkeen.

- Halusimme selvittää, miten nämä ihmiset selvisivät siitä moraalisesta krapulasta, joka seurasi hävittyä sotaa ja Suur-Suomi-aatteen tuhoa. Miten he selittivät sitä itselleen ja millä keinoin he selvisivät eteenpäin?

Moni selvisi hyvin. Seitsemästä tiedotuskomppanian miehestä tuli akateemikkoja. Entisistä AKS:läisistä esimerkiksi Urho Kekkonen, L. A. Puntila ja Kustaa Vilkuna etenivät suomalaisen yhteiskunnan avainasemiin.

Kaikki eivät selvinneet yhtä hyvin. Sodan aikana aatteen vimmaisimpana puhemiehenä toiminut Yrjö Jylhä ampui itsensä noin kymmenen vuotta sodan jälkeen.

Historian oppitunti

Kirveen mukaan olisi toivottavaa, että sodasta saadut opit muistettaisiin edelleen.

- Ainakin se olisi tärkeä muistaa, että vihapuhe ei missään mielessä kannata. Se syökseen kansakunnan aina lopuksi jonkinlaiseen turmioon.

Suomesta tuli suuren sijaan entistä pienempi. Sodan voittaja ei ollutkaan valtio, vaan kotiin palannut sotamies. Myös veteraanien joukossa oli runoilijoita. Heidän tyylilajinsa vain oli erilainen kuin sotaa edeltänyt mahtipontinen uho:

"Ei torpanmaata ei kunniamerkkejä tähtiä
sieltä tippunut tälle pojalle
eikä vielä pääsyä tuonen tanhuvillekaan
– vaan oikeus ryhtyä ajattelemaan
omilla aivoillaan
missä tahansa täällä ja milloin tahansa
on tällä pojalla nyt
ja oikeus sanoa sanottavansa
ja kaikki tämä
tälle pojalle täydellisesti riittääkin
silloisesta nälästä ja vilusta korvaukseksi
ja kivusta."

Timo Töyrylä: _Harhailen koulukaupunkini helmikuun illassa _(1944)