Hyppää sisältöön

Uusi saksalaismeppi on vastannut natsipuheistaan oikeudessa: "Hitler oli suurmies"

Maahanmuuttoa vastustavan NPD:n ehdokas Udo Voigt valittiin Saksassa europarlamenttiin. Aiemmin hän on muun muassa kehunut Adolf Hitleriä ja kyseenalaistanut holokaustin uhrien määrän.

Udo Voigt valokuvassa vuonna 2011. Kuva: Maurizio Gambarini / EPA

Saksassa Euroopan parlamenttiin valittu äärioikeistolaisen ja maahanmuuttovastaisen NPD-puolueen ehdokas ja entinen puheenjohtaja Udo Voigt on joutunut vastaamaan Hitler-puheistaan oikeudessa. Voigt valittiin sunnuntaina europarlamenttiin, sillä hän oli eurovaaleissa NPD:n kärkiehdokas. NPD sai saksalaisilta 1,3 prosentin kannatuksen.

Vuonna 2004 oikeus katsoi Voigtin syyllistyneen natsismin mainostamiseen, koska tämä oli sanonut Hitlerin olleen suurmies. Kolme vuotta myöhemmin Voigt kyseenalaisti holokaustissa kuolleiden ihmisten määrän ja vaati takaisin maita, jotka Saksa menetti toisen maailmansodan jälkeen.

Aiemmin Voigt on tuomittu neljäksi kuukaudeksi vankeuteen, koska tämä oli vuonna 1998 pitänyt kampanjapuheen, jossa hän kehotti äänestäjiä ryhtymään "aseelliseen taisteluun".

Vuonna 2011 NPD aiheutti uuden kohun. Silloin puolueen julisteissa Voigt esiintyi moottoripyörän päällä nahkaliiveissä, jossa luki "Gas geben" eli vapaasti suomennettuna "antakaa kaasua". Jotkut pitivät ilmausta viittauksena natsien kaasukammioihin, joissa kuoli miljoonia juutalaisia. Julisteita ripustettiin eri puolille Berliiniä, myös kaupungin juutalaista museon lähistölle.

Voigt on naimisissa ja koulutukseltaan ilmailuinsinööri. Lisäksi hänellä on korkeakoulututkinto valtio-opista. Hän johdi NPD-puoluetta vuodesta 1996 vuoteen 2011.

Saksan liittokansleri Angela Merkelin tiedottaja Steffen Seibert on nimittänyt NPD:tä epädemokraattiseksi, ulkomaalaisvihamieliseksi ja antisemitistiseksi. NPD perustettiin vuonna 1964, ja monet sen perustajista olivat entisiä natseja. Voigt sai puheenjohtajakaudellaan kolminkertaistettua puolueen jäsenmäärän.

.
.