HPV-rokote pysyy "tyttöjen juttuna" – ministeriö torppaa rokoteohjelman laajentamisen

Pojat eivät saa rokotetta ihmisen papilloomavirusta vastaan, jos heidän perheensä ei maksa sitä heille itse. Vaikka rokotteen katsotaan hyödyttävän myös poikia, ei sosiaali- ja terveysministeriö ole vielä valmis laajentamaan rokoteohjelmaa.

Kotimaa
Terveydenhoitaja laittaa tytölle rokotteen käsivarteen
Sini Ojanperä / Yle

Monilla kouluilla on tehty toukokuun aikana kevään viimeisiä HPV-rokotuksia. Osa rokotettavista tytöistä saa ennen kesälomia kolmannen ja viimeisen annoksen rokotetta, joka suojaa ihmisen papilloomavirukselta.

Esimerkiksi Kuopion yhdeksäsluokkalaisista tytöistä papilloomavirusta vastaan on rokotettu 60–70 prosenttia. Ensimmäisen annoksen otti kuopiolaisista yhdeksäsluokkalaisista 76 prosenttia, toisen pistoksen kävi hakemassa hieman harvempi. Kolmannesta kerrasta ei ole vielä koottu tietoja.

Kuopiossa on havaittu, että pienemmillä kouluilla HPV-rokotekattavuus on suurempi kuin isoilla kouluilla. Riistaveden koululla sen ollut jopa 90 prosentin luokkaa.

– Nuoret ovat tutustuneet asioihin eli he ovat käyneet lukemassa juttuja THL:n sivuilta. Sitten kävin pitämässä tytöille infoa ja tarjoamassa lisätietoa rokotteeseen liittyen. Jokainen on kuitenkin tehnyt valintansa itse, haluaako rokotetta ottaa vai ei, korostaa Riistaveden koulun kouluterveydenhoitaja Ulla Kauppinen-Kymäläinen.

Kansallisen rokoteohjelman puitteissa HPV-rokotteen saavat vain tytöt. Terveydenhoitajan mukaan pojatkin ovat Riistaveden koululla kyselleet rokotetta. Yksi perhe on myös ostanut itse rokotteen pojalleen.

Rokotteen kallis hinta vaikuttaa rokotteen ottamishalukkuuteen.

Ulla Kauppinen-Kymäläinen

– Kiinnostusta on ollut, mutta valitettavasti rokotteen kallis hinta on monesti sellainen, joka loppujen lopuksi vaikuttaa rokotteen ottamishalukkuuteen, Kauppinen-Kymäläinen kertoo.

Itse ostettuna rokote tulee maksamaan muutamia satoja euroja.

Ministeriö odottaa uutta tutkimustietoa

Sosiaali-ja terveysministeriö ei ole ainakaan vielä valmis tuplaamaan rokoteohjelmaan käytettävää rahaa. Ylilääkäri Taneli Puumalainen STM:stä toteaa, että ministeriö seuraa mielenkiinnolla sitä, miten kattavasti tytöt ottavat rokotteen sekä tutkimustuloksia siitä, miten korkea tyttöjen rokotekattavuuden pitää olla, että poikien rokottamisesta saataisiin hyötyä. Mallia on katsottu myös muualta.

– Valtaosa maista on päätynyt siihen, että poikien rokottaminen ei ole tällä hetkellä ajankohtaista, Puumalainen sanoo.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos markkinoi HPV-rokotuksia "Tyttöjen juttuna". Tytöille ja naisille ihmisen papilloomavirus aiheuttaakin ennen kaikkea kohdunkaulan syöpää, jonka seulontoihin eli papa-kokeisiin kuluu vuosittain paljon rahaa. Pojat voivat kuitenkin yhtä lailla kantaa sekä tartuttaa papilloomavirusta ja heillekin se aiheuttaa riskejä.

Kyllä tämä tautitaakka koskettaa myös poikia.

Johanna Palmroth

Osa suomalaisista asiantuntijoista onkin vahvasti sillä kannalla, että pojat pitäisi rokottaa. Rokoteohjelman laajentamisen puolesta puhuu muun muassa Kuopiossa HPV-rokotteiden tutkimuksia vetänyt naistentautien erikoislääkäri Johanna Palmroth.

– Kyllä tämä tautitaakka koskettaa myös poikia. Kaiken kaikkiaan maailmalla eri syövistä ihmisen papilloomaviruksen osuus poikien miesten syövissä on viisi prosenttia ja naisten syövissä kymmenen prosenttia. Muun muassa papilloomaviruksen aiheuttamat nielun alueen syövät ovat olleet maailmalla viime vuosina selvästi nousussa, Palmroth selittää.

Johanna Palmroth viittaa myös kahteen tuoreeseen väitöstutkimukseen, jotka molemmat osoittavat, että HPV-rokote olisi hyödyksi pojille ja miehille.

Rokoteohjelman laajentaminen hidas prosessi

Suomessa HPV-rokotteita ja niiden vaikutuksia on tutkittu laajasti. Kansainvälisesti ainutlaatuisesta, usella paikkakunnalla totetutusta HPV-rokotetutkimuksesta saadaan ensi vuonna tuloksia myös siitä, miten poikien rokottaminen vaikuttaa viruksen leviämiseen.

Tiedon lisääntyminen ei kuitenkaan takaa sitä, että pojat saisivat tyttöjen tapaan verorahoin maksetun HPV-rokotteen. Jonon kärjessä ovat vesirokkorokotteen ottaminen osaksi kansallista rokoteohjelmaa ja puutiaisaivokuumerokotusten laajentaminen.

– Rokoteohjelman muutokset tai lisäykset vaativat tietysti budjetin, ja budjettivalmistelu vie aika kauan aikaa. Poikien ottaminen osaksi HPV-rokoteohjelmaa veisi joka tapauksessa useamman vuoden, toteaa sosiaali- ja terveysministeriön ylilääkäri Taneli Puumalainen.

Sosiaali- ja terveysministeriön laskelmien mukaan yksi tyttöjen HPV-rokotteeseen sijoitettu euro tuottaa kolme euroa. Yhden laskelman mukaan HPV-rokoteohjelma säästää pitkällä tähtäimellä 25 miljoonaa euroa terveydenhuollon kuluissa. Tyttöjen rokottaminen maksaa vajaat kaksi miljoonaa euroa, poikien tuominen mukaan rokoteohjelmaan maksaisi toisen mokoman.