1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Riihimäen messut

Riihimäen Erämessut jakaa osaamistaan Tampereelle – Outdoor Erä 2015 työn alle

Riihimäen Messut Oy ja Tampereen Messut Oy lyövät hynttyyt yhteen ja järjestävät uudet eräalan ja luontoharrastusten erikoismessut. OutdoorErä 2015 esittelee Tampereella ensi vuoden huhtikuussa retkeilyä, kalastusta, metsästystä ja lähiluonnon tarjoamia harrastusmahdollisuuksia.

OutdoorErä 2015 järjestetään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 17.-19.huhtikuuta2015 osana Supermessuja.

Tänä vuonna Supermessuihin sisältyivät Puutarha-messut, Kotimaan Matkailumessut, Tampereen Viinimessut, Kirja-tapahtuma ja Tampere Bike Show. Yhdistelmämessut keräsivät väkeä noin 20 000.

Ensi vuonna tamperelailaiset laittavat Supermessujen sisällön uusiksi.

– Ensi kevään messut on laajalle yleisölle suunnattu suurtapahtuma, jonka muodostavat Outdoor Erä-messut, Puutarha-messut ja Kotimaan Matkailumessut. Muut mahdolliset samanaikaisesti järjestettävät tapahtumat varmistuvat myöhemmin, sanoo toimitusjohtaja Hannu Vähätalo Tampereen Messut Oy:stä.

Riihimäen Messut Oy on jo pitkään hakenut vuosittaista messutapahtumaa, sillä Erämessuja järjestetään vain joka toinen vuosi. Sen vuoksi yhtiön talous on ollut vaakalaudalla. Riihimäkeläiset kokeilivat Outdoor-messuja Vantaan Myyrmäen Urheilupuistossa keväällä 2013, mutta se ei kerännyt väkeä.

Nyt konseptia on hieman muokattu ja uusi yritys tehdään tamperelaisten johdolla.

– Haluamme innostaa ihmisiä luontoharrastusten pariin tuomalla Riihimäen Erämessujen tunnelman Tampereelle, kertoo toimitusjohtaja Pirjo Vilpponen Riihimäen Messut Oy:stä.

Riihimäen Messut järjesti ensimmäiset kansainväliset Erämessut Riihimäellä jo yli 40 vuotta sitten. Messuilla on vuosien varrella käynyt jo yli miljoona ihmistä.