1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ilmiöt

Retrotarjoilut palaavat juhlapöytään

Perinteiset, selkeät maut ovat nyt haluttuja juhlapöydässä. Viikonloppuna pitopalveluyrittäjä ei työtunteja laske.

Näistä ne kakut syntyvät! Kuva: Sari Ursin / Yle

Mikkeliläisen Ateriapalvelu Ahkeraliisan yrittäjä Liisa Rouhiainen on myynyt jo viikon verran eioota juhlatarjoilua kyseleville.

– Mehän olemme osanneet tätä mattimyöhäisten ryysistä odottaa. Joitakuita silti on hämmästyttänyt se, että tilauksia ei ole otettu vastaan.

Perjantai ja lauantaiaamu ovat kiireisimpiä juhlaviikonlopun alla.

– Helatorstai rikkoi tämän kuluvan viikon. Silloin yrittäjä teki itse töitä, koska sunnuntaityö on kallista. Tosin kaikkia arkoja tuotteita voi liian aikaisin valmistaakaan.

Tänä vuonna juhlapöytä notkuu tutuista, vanhoista tuotteista.

– Nyt näyttäisi siltä, että tehdään paluuta menneeseen, olisiko tämä nyt sitä retroa. Vielä muutama vuosi sitten haluttiin kaikkea uutta ja kovin erilaista. Asiakkaat saattoivat tuoda jonkin netistä löytämänsä reseptin, jonka toteuttaminen ei ollut edes kovin helppoa. Nyt voileipäkakkua menee kaikista eniten ja täytekakuissakin on palattu ihan tavallisiin täytekakkuihin. Meidän tämän vuoden must-tuote on vadelmakermakakku paikallisista lähialueen vadelmista. Voileipäkakuista suosituimpia ovat kylmäsavulohi- ja kinkku-kasvis -versiot. Voisi kai sanoa, että nyt haetaan hyviä perinteisiä makuja, myös pitopöytiin, sanoo Rouhiainen.

Valmista tilataan yhä enemmän

Liisa Rouhiainen kertoo suunnittelevansa tarjoilut pääosin yhdessä asiakkaan kanssa, mutta joskus hän saa vapaatkin kädet.

– Suunta näyttäisi olevan se, että yhä enemmän tilataan valmista. Ei ole pakonomaista tarvetta itse tekemiseen. Ja voisiko olla niin, että ei ole enää niitä isoäitejä, jotka leipoo ja tekee, pohtii Rouhiainen.

Ruoka-aineallergioita on paljon. Ne ateriapalveluyrittäjän pitää huomioida.

– Laktoositon ruokavalio on yleistä. Hyvin usein kaikki halutaan laktoosittomana, vaikka se ei olisi tarpeen kuin joillekin henkilöille. Gluteeniton ruokavalio on myös yleistynyt. Se on ollut meillä yli kymmenen vuoden ajan oma osaamisalue, johon on hankittu koulutusta ja sitä tehdään jatkuvasti.