Autot säilyvät Helsingin Mannerheimintiellä – Kävelykatukokeilu haudattiin

Joukko valtuutettuja olisi halunnut kokeilla autojen vähentämistä kesäisellä Mannerheimintiellä. Kaupunkisuunnittelulautakunta linjasi kuitenkin tiistaina, että Helsingin kävelykeskustaa suunnitellaan kokonaisuutena.

Kotimaa
Ehdotuksessa Mannerheimintien itäpuoli Stockmannin tavaratalon edestä Postitalolle asti rauhoitetaan autoilta.
Havainnekuva ehdotuksesta, jossa Mannerheimintien itäpuoli Stockmannin tavaratalon edestä Postitalolle asti rauhoitetaan autoilta.Helsingin kaupunki, kuvan käsittely: Marko Bunn

Helsingin Mannerheimintien kävelykatukokeilu jää toteutumatta.

Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti tiistaina, että tässä vaiheessa kokeilua ei tehdä. Sen sijaan koko Helsingin kävelykeskustaa selvitellään ensi vuodesta alkaen.

Lautakunnan puheenjohtaja Risto Rautava (kok.) kertoo, että Mannerheimintien tilannetta tarkastellaan siinä yhteydessä samallalailla kuin muutakin keskustan liikennettä.

Vihreät ehdotti Mannerheimintien muuttamista kokeilumielessä osin kävelykaduksi.

Valtuustoaloitteessa kävelykatukokeilua perusteltiin mm. sillä, että sama Mannerheimintien automassa mahtuu kadun muissakin kohdissa kahdelle kaistalle, joten Lasipalatsin ja Erottajan välilläkin autoilun pitäisi sujua samalla kaistamäärällä.