Luutamummo ja muut mielenosoittajat jatkavat protesteja syksyllä

Huhtikuussa käynnistyneet Nyt saa riittää -mielenosoitukset jatkuvat syksyllä. Kevään toinen mielenosoitus jäi perjantaina vaisuksi.

Ajankohtainen kakkonen
Eduskuntatalon eteen kerääntyi viime perjantaina parisataa mielenosoittajaa.
Eduskuntatalon eteen kerääntyi viime perjantaina parisataa mielenosoittajaa.

Perjantaina Eduskuntatalon edessä järjestettiin kevään toinen Nyt saa riittää -mielenosoitus. Huhtikuussa paikalla oli tuhat ihmistä. Tällä kertaa mielenosoittajia oli poliisin arvion mukaan parisataa.

Syynä osallistujien vähäiseen määrään saattoi olla samaan aikaan järjestetty mielenosoitus, jossa vastustettiin EU:n ja Yhdysvaltain suunnittelemaa vapaakauppasopimusta. Protestiin osallistui noin tuhat ihmistä.

Nyt saa riittää -liike vastustaa hallituksen leikkauspolitiikkaa. Liike haluaa Suomen irti EU:sta ja pysymään poissa Natosta. Mukana on anarkisteja ja muita aktivisteja sekä tavallisia päättäjiin kyllästyneitä kansalaisia.

"Ville": "Anarkismi on luonnollista"

Tamperelainen "Ville" on pitkän linjan aktivisti. Hän heiluttaa kulkueessa mustaa lippua, joka symboloi valtiovallan vastaisuutta.
Tamperelainen "Ville" on pitkän linjan aktivisti. Hän heiluttaa kulkueessa mustaa lippua, joka symboloi valtiovallan vastaisuutta.Yle

Tamperelainen "Ville" on osallistunut useisiin mielenosoituksiin. Hän kertoo olevansa syvävihreä, anarkisti ja kommunisti. Hän haluaa esiintyä nimimerkillä. Villen mielestä kansanedustajat edustavat "vaarallista ääriajattelua."

– Jatkuvan talouskasvun malli on täysin järjetön, hän sanoo.

Villen mukaan mielenosoituksen tarkoituksena ei ole puhua poliitikoille, vaikka kulkue suuntaakin Eduskuntatalolle. Hänen mukaansa tarkoitus on puhutella muita kansalaisia, jotka ovat kenties jo aavistaneet sen, että järjestelmä on menossa päin seinää.

Villen mielestä anarkismi on ihmisten välistä luontaista kanssakäymistä ilman johtajuutta, eikä siinä ole "mitään ihmeellistä".

– Se, mitä muumit tekevät, on anarkismia.

Villen vastuulla on lippujen jakaminen protestoijille. Vappumarssilla poliisi katkoi Villen tekemiä lippukeppejä. Hän aikoo kuitenkin tehdä lisää keppejä, jos edelliset katkaistaan tai viedään.

– Kepit pitäisi ehkä tehdä vahvemmasta materiaalista, ettei niitä saa poikki, hän sanoo.

Sami Martikainen: "Lapsilisien leikkaus oli viimeinen niitti"

Porilaisen Sami Martikaisen mielestä inhimillisyys on kadonnut politiikasta. Hän haluaisi, että hallitus kaatuisi.
Porilaisen Sami Martikaisen mielestä inhimillisyys on kadonnut politiikasta. Hän haluaisi, että hallitus kaatuisi.Yle

Porilainen Sami Martikainen kertoo vastustavansa erityisesti lapsilisien leikkaamista, josta päätettiin kevään kehysriihessä.

– Minulla on kolme pientä lasta. Rahat eivät aina riitä, Martikainen sanoo.

– Uskon, että moni muukin on samassa tilanteessa.

Martikainen päätti keväällä perustaa oman mielenosoitusryhmän. Pian hän huomasi, että hänen näkemyksiinsä sopiva protesti oli jo kehitteillä.

Martikainen vastustaa EU:ta ja Natoa. Niiden vastustus on myös Nyt saa riittää -liikkeen keskeisiä teemoja.

Edellisessä mielenosoituksessa poliisi käytti pippurikaasua.

– Pitikö tuolla tavalla näpäyttää?, Martikainen ihmettelee. Hän on kuitenkin valmis ottamaan riskin kaasutetuksi tulemisesta.

Anja Koivistoinen: "Luuditaan ylimääräiset kansanedustajat pois"

Jyväskylässä asuva "luutamummo" Anja Koivistoinen haluaa Suomen irti EU:sta. "Sinne mentiin vääryydellä", hän sanoo.
Jyväskylässä asuva "luutamummo" Anja Koivistoinen haluaa Suomen irti EU:sta. "Sinne mentiin vääryydellä", hän sanoo.Yle

Jyväskylässä asuva eläkeläinen Anja Koivistoinen sanoo olevansa mielenosoituksessa luutamummona. Luudalla hän aikoo lakaista Eduskunnasta ylimääräiset kansanedustajat pois.

– Puolet nykyisestä riittäisi, Koivistoinen sanoo.

Koivistoinen osoitti viimeksi mieltään parikymmentä vuotta sitten. Tänä keväänä hän on mennyt uudestaan mukaan.

– On hirveän hienoa, että nuoret lähtevät tällä tavalla hoitamaan asioita, hän sanoo.

Koivistoista innoittivat muun muassa kasvavat tuloerot. Hän on työskennellyt omaishoitajana ja nähnyt, miten rankkaa työ on.

– Omaishoitajat tekevät työtä seitsemän päivää viikossa pienellä palkalla. Eläkeyhtiöiden pomot käärivät hirveitä palkkoja. Kumpi on arvokkaampaa?, Koivistoinen sanoo.

– Nyt on kurjistamismentaliteetti menossa. Leikataan ja leikataan. Moni ihminen ei kykene puolustamaan itseään. Heidän puolestaan lähden marssimaan.

Koivistoinen sanoo jatkavansa mielenosoittamista syksyllä, jos hänen kuntonsa kestää.

Lisää aiheesta Ajankohtaisessa kakkosessa TV1:ssä tiistaina 27.5. klo 21.00