Näkökulma: Eiväthän taivaan linnutkaan ole somessa

Toimittaja Tapani Ripatti kirjoittaa kolumnissaan ihmisten someriippuvuudesta ja tunnustaa olevansa ukko, joka kuvittelee olevansa muita parempi.

Näkökulmat
Tapani Ripatti
Juha Tanhua / Yle

Jeesus nousi kukkulalle, levitti kätensä ja sanoi lujalla äänellä; ”Millaisilla klikkauksilla te klikkaatte, sellaisilla teille klikataan” ja tyttö oli onnellinen, sillä hän oli saanut sinä päivänä monta sataa viestiä. ”Klikkaan, siis olen”, tyttö lausui muokaten itselleen sopivaksi viisauden, joka oli syntynyt aikana, jolloin liiton symbolina oli vielä sateenkaari.

Nyt symbolina oli klikkaus ja sakramenttina vessan pytyllä otettu meitsie. Jeesus hyväili tytön hiuksia lausuen lempeästi; ”Elä hötkyile! Katso kedon kukkia – eivät ne lähetä satoja tekstareita ja silti ne näkyvät kaikkialle. Vähempikin riittää. Ei määrä vai laatu.”

Voi ei, Jeesus ei tajua, hän on todella vanhan liiton mies!

Tyttö hymyili surumielisesti. Voi ei, Jeesus ei tajua, hän on todella vanhan liiton mies! Niin neito hylkäsi Herran. Niin väkijoukosta alkoi kuulua kohinaa ja sen keskeltä kohti Jeesusta asteli nainen, jonka kirkkaat kasvot olivat vakavat, vartalo uljas kuin Libanonin setri, rinnat kuin Galilean vuoret. Kansa oli tunnistanut hänet. Nainen oli hyljännyt Kasvokirjan.

Hän lankesi Jeesuksen jalkoihin pyytäen; ”Herra, minä olen syntiä tehnyt, olen jättänyt somen kaksi kuukautta sitten. Auta minua, olen yksin.”

Jeesus katsoi naista silmiin, nosti hänet lempeäsi seisomaan lausuen nätin vertauksen; ”Katso taivaan lintuja, eivät nekään ole somessa, eivät osaa selittää sanaa hashtagi ja silti ne ovat yhtä onnellisia kuin Salomon supertehokkaine mobiilisovellutuksineen ja uutisvahteineen.”

Sitten heräsin, uni jäi kesken. Mieleni oli työstänyt tuollaiseksi näkemääni pätkää TV-ohjelmasta, joka käsitteli Some-riippuvuutta. Siinä nuorehko nainen kertoi saavansa ja lähettävänsä satoja viestejä ja kaveripyyntöjä päivittäin.

Jos klikkaan ja saan klikkauksia, olen olemassa. Jos en, olen kuollut.

Hän oli lirissä, koska hän ei uskaltanut elää ilman tuota yhteisöä. Hän tunsi, että seuraukset olisivat olleet samat kuin, jos jossain maassa tunnustaisi olevansa kristitty, jossain muualla homo tai lesbo. Tytölle kyse oli elämästä tai kuolemasta. Jos klikkaan ja saan klikkauksia, olen olemassa. Jos en, olen kuollut. Klick on sama kuin sydämen bhump.

Toinen tuon ohjelman päähenkilöistä oli nelikymppinen nainen, joka oli sulkenut Kasvokirjan pari kuukautta aiemmin, kun oli huomannut tilittävänsä siellä koko elämänsä aina vessassakäyntejään myöten. Toimittaja asetteli hänen hartioilleen viisaan viittaa. Miksi? Eihän se, että tunnustaa olleensa typerä, tee vielä kenestäkään viisasta, toki se voi olla alku viisastumiselle.

Tuossa ohjelmassa oli kolme ihmettelyn aihetta; ihmettelin haastateltavia, ihmettelin ohjelman ideaa ja kolmanneksi ihmettelin itseäni. Huomasin taas, että minussa asuu yhä verhojen lomasta tiiraileva vanha ukko, joka kuvittelee olevansa muita parempi ja jälleen oman typeryyden havaitseminen heläytti makean naurun huulilleni.