Sosiaalipäivystys halutaan Päijät-Hämeessä ympärivuorokautiseksi

Hyvinvointijohtaja Ulla Sepponen myöntää, että taloustilanne hankaloittaa tavoitteen saavuttamista.

Päijät-Häme
Lapsen käsi aikuisen kädessä.
Yle

Sosiaalipäivystys halutaan Päijät-Hämeessä ympärivuorokautiseksi. Päivystyksen laajentaminen edellyttäisi neljän sosiaalityöntekijän palkkaamista.

Lahden kaupungin hyvinvointijohtaja Ulla Sepponen myöntää, että ajankohta on huono, kun määrärahat ovat vähissä. Hän arvioi, että varaa olisi korkeintaan 2-3 työntekijän palkkaamiseen.

Sosiaalityön odotetaan olevan jatkossa entistä aikaisemmin ja tiiviimmin mukana kaikissa sosiaalipuolen tilanteissa olipa kyse perheväkivallasta tai kadoksissa olevasta vanhuksesta.

Paineita muutokselle ovat tuoneet sekä poliisi- ja hätäkeskusuudistus että sosiaalihuoltolain muutokset ja sosiaali- ja terveysministeriön uusi ohjeistus.