Hallitus myllää VTT:stä osakeyhtiötä

Lisäksi Mittatekniikan keskus Mikes yhdistetään VTT:hen. Muutos astunee voimaan tammikuussa 2015.

talous

Vuoden alusta lähtien Teknologian tutkimuskeskus VTT muuttuu osakeyhtiöksi, jos hallituksen esitys menee läpi.

Työ- ja elinkeinoministeriön teollisuusneuvos Petri Lehto perustelee esitystä muuttuneella maailmalla.

– Yritykset toimivat nykyään kiivaassa ympäristössä. VTT:n pitäisi pystyä vastaamaan yritysten tarpeisiin, Lehto toteaa.

VTT tuottaa yrityksille tutkimuspalveluita Suomessa ja auttaa niitä uudistumaan tutkimusta hyödyntäen.

Lehdon mukaan VTT pystyy toimimaan osakeyhtiönä notkeammin. Jatkossa tutkimuskeskus pystyy tekemään päätöksensä entistä itsenäisemmin ja investoimaan rahaa tarpeellisiksi katsomiinsa asioihin.

– Esimerkiksi Euroopassa suuri osa isoista vastaavista tutkimuslaitoksista toimii yhtiöinä tai muutoin valtiosta oleellisesti riippumattomina.

Yhtiöittämisen jälkeen valtio omistaa kokonaisuudessaan VTT:n. Lehdon mukaan muutoksella ei ole yhteyttä hallituksen kehysriihen päätökseen, jonka mukaan valtio myy omaisuuttaan 1,9 miljardilla eurolla vuoteen 2015 mennessä.

Yhtiöittäminen ei myöskään tarkoita, että henkilökuntaa vähennettäisiin. Lehto toteaa, ettei työehdoissa tapahdu ”dramaattisia muutoksia”.