1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Visulahti

Visulahdessa valmistaudutaan kesäkauteen – "Jurassic Rock tulee näkymään edelleen myös meillä"

Visulahdessa kesäkautta odotetaan positiivisin mielin. Puistonjohtaja Ville Asikainen uskoo etenkin majoituspalveluiden kasvuun.

Kuva: YLE / Timo Ikonen

Visulahden puisto avaa ovensa maanantaina 2. kesäkuuta. Valmistelut ovat tällä hetkellä täydessä vauhdissa.

– Aikataulussa ollaan, mutta tiukalla aikataululla mennään. Töitä tehdään yötä myöten maaanantaihin asti. Kun puisto avataan, pääasia on, että puisto on turvallinen ja siisti, mutta kunnostustöitä jatketaan juhannukseen asti, kertoo Visulahden puistonjohtaja Ville Asikainen.

Puiston kesä työllistää noin sata kesätyöntekijää. Hakijoita kesätöihin oli noin viitisensataa.

– Mikkelissä on hyvä tilanne. Meillä on kesätyöntekijöitä puutarha-apulaisesta ravintolakokkiin asti. Erittäin tyytyväisiä ollaan saatu olla.

Odotukset ovat korkealla

Viime vuonna Dinosauria, Xon-puisto sekä leirintä-alue keräsivät yhteensä noin 130 000 kävijää. Kesäkuun ajalle majoituksen ennakkovaraukset ovat nyt korkeammalla kuin kahtena edelliskesänä.

Elokuussa järjestettävän Jurassic Rockin uskotaan tuovan väkeä myös Visulahteen.

– Majoituspalvelut on löydetty hyvin. Venäläisturistien määrä on kasvussa ja majoitusta lisäävät tapahtumat kasvavat mukavasti. Tapahtumakävijät voivat majoittua asuntoautollakin, sanoo Visulahden puistonjohtaja Ville Asikainen.

Tapahtumista myös Visulahden Juhannus pitää leirintä-alueen vilkkaana.

– Juhannus tuo Visulahdelle useita satoja leiriytyjiä. Tapahtuman lippujen ennakkomyynti on kovassa vauhdissa.

Hyvän ja huonon sään ero mitataan tuhansissa kävijöissä

Ulkoilmapuistolle lämpöasteet ovat merkittävä tekijä. Ukkosmyrskyjen aikaan ihmiset kaikkoavat ja myös altaat suljetaan turvallisuussyistä.

– Säätiedotusta olen katsonut noin 3-4 kertaa päivässä. Päätoimistolta Espanjasta tulee välillä viestiä, että eikö siellä Suomessa paista ikinä aurinko. Siellä on totuttu kuukausien hellejaksoihin, ja täällä voi olla, että keskellä lyhyttä sesonkia sataa kaksi viikkoa. Kyllä tuleva sää jonkun verran hirvittää, mutta kun aurinko paistaa, tuloskuntomme on hyvä. Meillä on myös aktiviteetteja katon alla, joten ihan pieni vesisade ei vaikuta.

Uusiin pomppulinnoihin kannustetaan myös aikuisia

Visulahden valttikorttina toimii tänä kesänä uusi pomppulinna-puisto. Elementit matkaavat Kiinasta lentokoneella.

– Toivomme, että juhannukseksi saadaan puisto pystyyn.  Lapsillehan tämä pääsiassa on suunnattu, mutta kyllä siellä aikuisetkin viihtyvät. Leikkiminen ei suinkaan lopu siksi että me vanhenemme. Aikuiset vanhenevat siksi, että leikki loppuu.