1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Nöyrtynyt Google avasi linkin tietojen poistamiseksi hakupalvelusta

Hakupalvelujätti Google on perjantaina avannut palvelun, jonka avulla ihmiset voivat vaatia Googlea poistamaan heitä koskevia linkityksiä palvelusta. Google joutui avaamaan palvelun EU-tuomioistuimen päätöksen takia. Google pitää päätöstä huonona, mutta on samalla ottanut nöyremmän asenteen Euroopassa.

talous
Googlen hakukone tietokoneen näytöllä.
Philippe Huguen / AFP

Googlen lomakelinkkiä (siirryt toiseen palveluun) on turha etsiä yhtiön etusivulta, mutta pienen hakemisen jälkeen se löytyy tietosuojaa käsitteleviltä sivuilta. Lomake ja ohjeet ovat suomeksi. Sivuilla myös kerrotaan, että palvelua koko ajan rakennetaan, joten aivan seuraavaksi päiväksi vastausta on turha odottaa.

Lomakkeessa pyydetään yksilöimään ne linkit, joita vaaditaan poistettavaksi. Lisäksi vaatimus on perusteltava. Henkilöllisyys on varmennettava kopiolla virallisesta henkilöllisyystodistuksesta.

Komitea pohtimaan tiedon ja vapauden tasapainoa

Mielipidettään tuomioistuimen ratkaisusta Google ei ole muuttanut. Financial Times (siirryt toiseen palveluun) -sanomalehden haastattelussa Googlen toimitusjohtaja Larry Page kuvaa päätöstä haitalliseksi alan yritysten liiketoiminnan uusien innovaatioiden kehittämiselle.

Page on kuitenkin haastattelussa sovitteleva ja kertoo yhtiön ottavan jatkossa toisenlaisen ja keskustelevamman asenteen Euroopassa viranomaisten kanssa. Google perustaa muun muassa yhtiön ulkopuolisen komitean, joka ryhtyy pohtimaan vapaata tiedonvälitystä ja tietosuojaa.

FT:n mukaan komiteaa alkaa johtaa Googlen hallituksen puheenjohtaja. Yksi tunnetuimmista jäsenistä lienee Wikipedian perustaja Jimmy Wales. Lisäksi komiteaan haalitaan muun muassa akateemikkoja ja virkatyönsä jo jättäneitä tietosuoja-virkamiehiä.

Lue seuraavaksi