Yhdysvallat syyttää Kiinaa vakauden horjuttamisesta Etelä-Kiinan merellä

Singaporessa puhuneen Yhdysvaltain puolustusministerin Chuck Hagelin mukaan Yhdysvallat ei seuraa sivusta, jos valtiot eivät piittaa kansainvälisistä säännöistä.

Ulkomaat

Yhdysvaltain puolustusministeri Chuck Hagel syyttää Kiinaa vakautta horjuttavasta toiminnasta Etelä-Kiinan merellä. Hagel varoittaa, ettei Yhdysvallat seuraa sivusta, jos valtiot eivät piittaa kansainvälisistä säännöistä.

Kiinalla on käynnissä Etelä-Kiinan merellä aluekiistoja useiden naapurimaiden kanssa ja kiistat ovat kärjistyneet viime aikoina. Kiina on myös ilmoittanut laajentavansa ilmapuolustusaluettaan Itä-Kiinan meren yllä. Siellä se kiistelee Japanin kanssa Diaoyu- eli Senkaku-saarten omistuksesta.

Singaporessa Yhdysvaltain ja Tyynenmeren maiden vuotuisessa Shangri-La-konferenssissa puhunut Hagel kehotti ratkaisemaan kiistat rauhanomaisesti.

Hagel sanoi, ettei Yhdysvallat ota kantaa itse kiistoihin, mutta syytti Kiinaa yksipuolisista vakautta horjuttavista toimista. Hän myös korosti, että Yhdysvallat vastustaa kaikkien maiden pyrkimyksiä rajoittaa ylilentoja tai merenkulkua.

Kiinan armeijan apulaisesikuntapäällikkö Wang Guanzhong on tyrmännyt Hagelin kritiikin, Kiinan televisio kertoo. Wang sanoo Hagelin syytöksiä perusteettomiksi ja sanoo tämän puheen olleen täynnä hegemoniaa ja uhkauksia.

Lähteet: AP, AFP