Pakistanin poliisi selitti raakaa kivitysmurhaa: "Nainen aloitti suhteen naimisissa olevan miehen kanssa"

Viranomaisen mukaan poliisi ei voinut estää väkijoukkoa tappamasta Farzana Parveenia, koska tätä pahoinpidellyt väkijoukko oli liian suuri.

Ulkomaat
Kuva Farzana Parveenista.
Kuva Farzana Parveenista. BBC

Pakistanin poliisi kiisti lauantaina Farzana Parveenin murhaa koskevat syytökset. Poliisia on arvosteltu siitä, ettei se tehnyt mitään estääkseen väkijoukkoa kivittämästä ja pahoinpitelemästä Parveenia kuoliaaksi Lahoren oikeustalon edustalla viime tiistaina.

Yli 20 ihmistä – joista osa oli naisen sukulaisia – hyökkäsi Parveenin kimppuun tiilillä aseistautuneena. Väkijoukko oli suuttunut, koska Parveen ei ollut avioitunut perheensä toiveiden mukaan. Poliisit olivat paikalla, mutta eivät estäneet väkijoukkoa tappamasta naista.

Poliisiviranomainen Zulfiqar Azeem puolusti poliisien toimia ja sanoi väkijoukon olleen liian suuri, jotta poliisi olisi voinut estää tappamisen. Lisäksi hänen mukaansa kyseessä oli "rutiinimurha", jota pitää tarkastella Pakistanin yhteiskunnan kontekstissa.

Azeem syytti myös ulkomaisia tiedotusvälineitä harhaanjohtavasta uutisoinnista. Hänen mukaansa mediat kuvailevat tapausta väärin eivätkä ota huomioon kahden perheen taustoja. Taustat eivät Azeemin mukaan ole olleet hyviä, ja ne aiheuttivat murhan.

Hänen mukaansa Azeemin mies Mohammad Iqbal oli paennut oikeutta vuosia sen jälkeen, kun hän oli murhannut vaimonsa. Lisäksi Azeem kertoi Parveenin aloittaneen suhteen Iqbalin kanssa, vaikka tämä oli jo naimisissa.

Torstaina Iqbal myönsi kuristaneensa ensimmäisen vaimonsa rakkaudesta Parveenia kohtaan. Iqbalia ei kuitenkaan tuomittu vankeuteen vaimonsa murhasta, koska hänen poikansa suostuttelivat vaimon perheen antamaan Iqbalille anteeksi. Pakistanin lakien mukaan uhrin perhe voi antaa anteeksi murhaajalle ja syyttäminen niin sanotuissa kunniamurhatapauksissa on vaikeaa, koska tappaja on usein uhrin sukulainen.

Tapausta monimutkaistavat entisestään puolustusasianajaja Mansoor Khan Afridin lauantaina antamat tiedot. Niiden mukaan Iqbal olisi siepannut Parveenin kaksi vuotta sitten, kun tämä oli jo naimisissa serkkunsa Mazharin kanssa.

– Muhammed Iqbal kehitti salasuhteen Farzanan kanssa ja vieraili tämän luona, kun Farzanan aviomies ei ollut kotona. Myöhemmin Iqbal sieppasi hänet, Afridi kertoi.

Sukulaiset murhaavat joka vuosi satoja naisia Pakistanissa perheen "kunnian puolustamisen vuoksi". Viime vuonna Pakistanissa kuoli "kunniamurhan" uhrina 869 naista.

Lähteet: AFP