Kamerunin joukot tappoivat kymmeniä Boko Haramin taistelijoita

Taistelusta uutisoitiin vain vähän sen jälkeen kun oli kerrottu, että tiettävästi Boko Haramin sieppaamina olleet kaksi pappia ja nunna oli vapautettu.

Ulkomaat
Nunna astuu lentokoneesta ulos.
Siepattuna olleet kaksi pappia ja nunna on vapautettu.Reuters

Kamerunin armeijan joukot ovat surmanneet noin 40 Boko Haramin taistelijoiksi epäiltyä maan pohjoisosassa. Asiasta kertoi valtion radio sunnuntaina.

Taistelusta uutisoitiin vain vähän sen jälkeen kun oli kerrottu, että siepattuna olleet kaksi pappia ja nunna oli vapautettu. Boko Haramia epäiltiin heidän sieppauksestaan.

Presidentinkanslian lähde vahvisti uutistoimisto Reutersille, että Kousserin kaupungin länsipuolella, lähellä Nigerian ja Tshadin vastaista rajaa on käyty taisteluja.

Kamerun on arvostellut Nigeriaa siitä, ettei se tee tarpeeksi Boko Haramin nujertamiseksi. Kamerun lähetti aiemmin tällä viikolla noin tuhat sotilasta maan pohjoisosaan islamistitaistelijoiden vuoksi.

Lähteet: Reuters