Maa Fukushiman alla jäädytetään – radioaktiivisen veden sekoittuminen pohjaveteen halutaan estää

Japanin ydinvoimaa valvova viranomainen antoi projektille luvan viime viikolla. Näin suurta jäädytysprojektia ei ole aiemmin kokeiltu.

Ulkomaat
Radioaktiivista jäähdytysvettä varten rakennettuja vesisäiliöitä tsunamissa kärsineen Fukushima Daiichi ydinvoimalan alueella.
Radioaktiivista jäähdytysvettä varten rakennettuja vesisäiliöitä tsunamissa kärsineen Fukushima Daiichi ydinvoimalan alueella.Toru Hanai / EPA

Japani alkaa tänään rakentaa maanalaista jääseinämää Fukushiman ydinvoimalan alle. Projektin tavoitteena on jäädyttää maaperä rikkinäisten reaktorien alapuolella, jotta puhdas pohjavesi ei saastu voimalan alla olevalla radioaktiivisella vedellä.

Japanin ydinvoimaa valvova viranomainen antoi luvan projektin käynnistämiselle viime viikolla. Hallituksen rahoittamassa projektissa syvälle maan sisään rakennetaan 1,5 kilometrin mittainen putki, johon syötetään jäähdyttävää ainetta.

Aiemmin vastaavia jääputkia on käytetty vesiväylien läheisyydessä olevien tunnelien rakennustöissä. Idea jääputken käyttämiseen keksittiin jo viime vuonna, mutta tutkijat ovat huomauttaneet, ettei Fukushimaan kaavailtua laajaa hanketta ole aiemmin kokeiltu.

Fukushiman ydinvoimalan kolme reaktoria vaurioitui vakavasti Japanin tsunamissa ja maanjäristyksessä vuonna 2011. Ydinvoimalan alasajon odotetaan kestävän useita kymmeniä vuosia.

Lähteet: AFP