1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Suomalainen kahvikulttuuri muuttuu – pienet paahtimot näyttävät tietä

Suomeen on perustettu viime vuosina entistä enemmän pieniä kahvipaahtimoita. Niiden markkinaosuus Suomessa kulutetusta kahvista on kuitenkin vain murto-osa. Pienpaahtimoiden määrän uskotaan kuitenkin kasvavan, kun suomalainen kahvikulttuuri muuttuu.

Kuva: Yrjö Hjelt / Yle

Suomeen on syntynyt 2000-luvulla reilut parikymmentä pientä kahvipaahtimoa. Suurin osa niistä sijaitsee Etelä-Suomen isommissa kaupungeissa, etenkin pääkaupunkiseudulla.

– Helsingin kautta nämä trendit yleensäkin tulevat Suomeen, ja täällä on myös se suurin kuluttajaryhmä, sanoo Eurooppalaisen erikoiskahviyhdityksen SCAE:n Suomen johtaja Lari Salomaa.

Yksi uusista kahviyrittäjistä on Juhani Haahti, joka perusti Turun kahvipaahtimon viitisen vuotta sitten. Paahtimo tuottaa vuodessa reilut 10 000 kiloa kahvia, työntekijöitä on yksi.

- Meidän filosofiamme on paahtaa se kahvi melko vaaleaksi, että siinä säilyvät kahvissa olevat aromit mahdollisimman hyvin, Juhani Haahti sanoo.

Paahtimo ja kahvila toimivat yhdessä

Turun kahvipaahtimo on tyypillinen pienpaahtimo siinä mielessä, että se ostaa kahvinsa itse suoraan raakatukkurilta.

- Kahvit, joita me paahdamme, tulevat pieniltä perheviljelmiltä. Kenia on mun suosikki, myös Etiopiasta ja Brasiliasta tulee hyviä kahveja, Juhani Haahti kertoo.

Turun kahvipaahtimo on tyypillinen kahvipaahtimo myös siinä mielessä, että sillä on oma kahvila. SCAE:n Suomen johtajan Lari Salomaan mukaan oma kahvila on pienpaahtimoille enemmän sääntö kuin poikkeus.

Oman kahvilan kautta on helppo markkinoida sitä omaa kahvia.

Lari Salomaa

- Oman kahvilan kautta on helppo markkinoida sitä omaa kahvia, sanoo Lari Salomaa.

Toistaiseksi alle prosentin osuus

Pienpaahtimoiden markkinaosuus Suomessa vuosittain paahdettavasta 50 miljoonasta kahvikilosta on alle prosentin. Lari Salomaa uskoo, että pienpaahtimoiden määrä ja markkinaosuus tulevat kuitenkin lähivuosina kasvamaan.

- Ravintoloissa ja kahviloissa tapahtuu se suurin kasvu, ja on jo tapahtunutkin. Siellä nämä pienpaahtimot syövät perinteisten suurten toimijoiden markkinaosuuksia, Lari Salomaa sanoo.

Salomaan mukaan espressokahvien trendi tuli Suomeen Ruotsista reilut kymmenen vuotta sitten. Alalla uskotaan, että pienpaahtimoiden määrä kasvaa sitä mukaa, kun suomalaiset oppivat juomaan entistä enemmän espressopohjaisia erikoiskahveja.

- Ihan varmasti tulee paikallisia toimijoita enemmän, vakuuttaa Lari Salomaa.

Kahvin alkuperällä on väliä

Pienpaahtimotoiminnalle on ominaista se, että ne pyrkivät eettiseen kaupankäyntiin ja kahvin alkuperän korkeaan jäljitettävyyteen. Myös entistä useampi kuluttaja on kiinnostunut kahvin alkuperästä. Tämän on pannut merkille myös Juhani Haahti.

- Enemmän kysellään paahtoasteista ja käyttötarkoituksesta, mutta myös alkuperä on alkanut kiinnostaa ihmisiä. He ovat huomanneet, että kahvin alkuperällä on vaikutusta kahvin makuun, sanoo Turun kahvipaahtimon omistaja Juhani Haahti.