Kun kesätöitä ei löytynyt, nuorimies perusti autojen kauneushoitolan

Liminkalainen Santeri Närhi ei jäänyt pyörittelemään peukaloitaan vaan perusti oman yrityksen, kun kesätöitä ei löytynyt. Autojen fiksauksesta innostunut mies uskoo olevansa yrittäjä myös pidemmällä tähtäimellä.

Kotimaa
Santeri Närhi huoltaa autoa.
Yle

Vielä muutama kuukausi sitten Santeri Närhen tulevaisuus näytti epävarmalta. Ylioppilaaksi valmistuminen siirtyi syksyyn, eikä kesätöitäkään alkanut löytyä.

– Nyt rupeaa asiat olemaan aika lailla järjestyksessä. Töitä on, ja syksyllä valmistutaan ylioppilaaksi.

Kesätyö järjestyikin varsin erikoisella tavalla, sillä nuorimies päätti perustaa oman autofiksaamon.

– Limingassa ei vielä omaa autofiksaamoa ollut, vaikka autoja kulkee viereisellä kasitiellä yli 10 000 vuorokaudessa, Närhi kertoo.

Santeri Närhi kuvaa yritystään autojen kauneushoitolaksi. Töitä uudelle yrittäjälle on riittänyt.

– Vaikka mainontaa ei ole kunnolla aloitettu, töitä saa tehdä niin paljon kuin päivässä tunteja riittää, Santefixin yrittäjä iloitsee.

Ei kannata pelätä, onnistuukohan tässä vai ei. Lähtee sillä asenteella, että onnistutaan.

Santeri Närhi

Yrityksen perustaminen vaikutti ensin vaikealta.

– Aluksi tuntui ylitsepääsemättömältä hoitaa paperihommat ja monet toimistokäynnit. Lopulta kaikki sujui yllättävänkin nopeasti.

Apua kokeneemmilta yrittäjiltä

Apua nuorimies on saanut muun muassa kokeneemmilta yrittäjiltä.

– Yrittäjäystäviltä olen saanut todella paljon apua. Myös uusyrityskeskukset sun muut auttoivat mielellään.

Santeri Närhi sai starttirahaa yritystoiminnan aloittamiseen. Yrittäjyyden aloittamisen rahallinen tukeminen oli yllätys.

– Se oli positiivista. En aiemmin edes tiennyt tällaisesta mahdollisuudesta.

Yrittäjyys on maistunut hyvälle. Työ on Närhen mukaan mieluisaa, ja aika kuluu näppärästi.

Yrittäjyys jatkuu armeijan jälkeenkin

Vaikuttaa, että yritys ei jää pelkäksi kesätyöksi. Santeri Närhi aikoo rakentaa toimintaa siltä pohjalta, että yrittäjyys jatkuu varusmiespalveluksen jälkeenkin.

Mitä sanoisit neuvoksi muille nuorille, joilla on vaikeuksia löytää työtä?

– Töitähän ei saa, jos niitä ei kysele. Pitää olla rohkea ja avoin uusille ideoille. Ei kannata pelätä, onnistuukohan tässä vai ei. Lähtee sillä asenteella, että onnistutaan.