Nyt tarvitaan Oulun uusi ihme – Oulu ICT:n rahat uusiin töihin

Entisen Oulun Puhelimen, nykyisen Oulu ICT:n, uutena päästrategiana on toimia aktiivisena omistajana kasvuhakuisissa, kilpailukykyisissä ja kannattavissa yhtiöissä. Haussa ovat uudet menestystarinat.

Oulu
Teollisuusneuvos Pertti Huuskonen
Teollisuusneuvos Pertti Huuskosta esitetään Oulu ICT:n uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi

Oulu ICT aikoo luoda Oulun seudulle uusia menestystarinoita ja tuhansia uusia työpaikkoja.

Alkuvuoden ja kevään aikana on valmisteltu uutta strategiaa. Viralliset päätökset asiasta tekee 13. kesäkuuta kokoontuva Oulu ICT:n yhtiökokous.

– Tässä pannaan vanha raha uusiin töihin. Rakennetaan uutta Oulu-ilmiötä, johon minä ainakin uskon lujasti, kertoo hankkeen kätilönä toiminut hallituksen puheenjohtaja Minna Åman-Toivio (kok.).

Jos yhtiökokous hyväksyy uuden strategian ja yhtiöjärjestyksen muutoksen, Oulu ICT tekee lähivuosina useampia 30-45 miljoonan euron sijoituksia eri toimialoilla toimiviin kasvualustayrityksiin.

Huuskonen hallituksen johtoon

Jossain tilanteessa Oulun seudun menestystä auttaa parhaiten vaikka yrityksen ostaminen Piilaaksosta.

Pertti Huuskonen

Kolmea suurta omistajaa edustava nimitysvaliokunta esittää yhtiön uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi pitkään Technopolis Oy:n johdossa toiminutta teollisuusneuvos Pertti Huuskosta. Uuteen hallitukseen ei haluta yhtään poliittisesti nimitettyä jäsentä. Åman-Toivio siirtyisi hallituksen jäseneksi entisenä hallituksen puheenjohtajana.

Uuden strategian mahdollistaa DNA:n 210 miljoonan euron osakkeiden myynnistä saatu 86 miljoonan euron myyntivoitto.

– Sillä rahalla aletaan nyt luomaan uutta kasvupohjaa Oulun seudun yritystoiminnalle ja sijoitetaan suurissa erissä tätä rahaa uusiin kasvuhankkeisiin, linjaa Huuskonen.

Kriteerinä hyöty pohjoiselle

Yritysten ei välttämättä tarvitse olla oululaisia, mutta niiden pitää hyödyttää Pohjois-Suomea.

– Jossain tilanteessa Oulun seudun menestystä auttaa parhaiten vaikka yrityksen ostaminen Piilaaksosta. Yhdistetään oululaista ja kansainvälistä osaamista, pohtii Huuskonen.

Hankkeessa on samanlaisia piirteitä kuin sittemmin Technopolikseksi muuttuneen Oulun teknologiakylän perustamisessa.

Entisellä Technopoliksen toimitusjohtajalla ja hallituksen puheenjohtajalla on selkeä näkemys siitä minkälainen tavoiteltu "Oulun uusi ihme" on.

– Ensisijaisesti pyritään saamaan aikaan uusia menestystarinoita ja menestyviä yhtiöitä Oulun seudulle. Viiden vuoden päästä meillä tulisi olla täällä 3-4 menestyvää yritystä, joissa Oulu ICT on suurena omistajana. Ja nämä yritykset toivon mukaan työllistävät siinä vaiheessa tuhansia ihmisiä.