Vahva näkyvyys saadaan perinteitä kunnioittaen

Perinteinen pylväskylttimainostaminen on edelleen vahvin tapa markkinoida kulmakunnille saapuvaa tivolia. Hattarantuoksuinen Tivoli Sariola sai juuri 500 uutta mainoskylttiä, josta kolmannes kulkee tämän kesän aikana kiertueen mukana.

Kotimaa
Tivolin pylväskyltti kadulla.
Arto Loukasmäki / Yle

Tivoli Sariola (siirryt toiseen palveluun) kiertää kesän aikana 15 paikkakunnalla.

Katukuvassa tivolin saapuminen näkyy vahvasti, kun Italiassa valmistetut pylväskyltit kertovat huvittelupaikan saapumisesta. Tänä kesänä tivolilla on käytössä 150 mainoskylttiä. Etukäteen asennettavien kylttien paikat on tarkkaan harkittu.

– Kajaaniin jaettiin 50 pylväskylttiä ja viisi isoa taulua tuloteiden varsille ja tärkeisiin kohtiin. Kaikki paikat on tarkkaan harkittu, ja ne ovat lähes samoilla paikoilla kuin edellisvuosina, sanoo Tivoli Sariolan etumies Markku Saari.

Perinteisten pylväskylttien ja lehtimainonnan lisäksi tivoli on ottanut käyttöön myös sähköisen markkinoinnin, joka tarkoittaa muun muassa tivolin omia nettisivuja, sähköpostimarkkinointia ja sosiaalista mediaa.

Tivoli ei lähde mihin tahansa

Pylväskylttien lisäksi tarkkaa harkintaa on käytetty myös niiden paikkakuntien valinnassa missä tivoli kesän aikana toimii.

– Viivymme paikkakunnilla pidempään ja kentät joihin tulemme ovat käyneet pienemmiksi ja hankalimmiksi. Siksi on tarkkaan harkittava paikat, joissa tivoli toimii, kertoo Markku Saari.

Lapsia keinukarusellissa.
YLE / Liisa Koivisto

Esimerkiksi Kajaanissa tivoli viipyy viisi päivää, ja kun siihen lisätään rakentaminen ja purku niin paikkakunnalla kuluu viikon päivät.

– Lahdessa ja Turussa olemme aina olleet pidempiä aikoja. Tänä kesänä olimme myös Kuopiossa kaksi viikkoa. Pisin aika on kuitenkin Tuurin kyläkaupassa, jossa olemme koko heinäkuun, paljastaa Tivoli Sariolan etumies Markku Saari.