Keskipohjanmaan päätoimittaja pahoittelee jakelun tökkimistä – ongelmien laajuus yllätti

Keski-Pohjanmaan kirjapainon oma varhaisjakelu on yskinyt ensimmäiset aamut ja puhelimet ovat paukkuneet palautetta. Keskipohjanmaa-lehden päätoimittajan kotiinkin lehti tuli ensi kertaa systeemin muututtua vasta kolmantena päivänä. Keskiviikkona pelataan varman päälle täyspeittojakelulla Kokkolassa.

Kotimaa
Kuvassa Keskipohjanmaa-lehden päätoimittaja Kauko Palola
Heini Holopainen / Yle

Lehdenjakelu on tökkinyt kesäkuun alkupäivinä Keski-Pohjanmaan Kirjapainon siirryttyä omaan jakeluun. Keskipohjanmaan päätoimittajan Kauko Palolan tietojen mukaan ongelmalehtiä oli sunnuntaina 400, maanantaina enää puolet ja tiistaina satakunta.

Jokainen kappale on kuitenkin liikaa, myöntää Palola, jonka omaan kotiinkaan lehti ei kahtena ensimmäisenä päivänä tullut. Hän ymmärtää vihaisen palautteen:

– Kyllähän sen ymmärtää, että kun jonkin tuotteen ostaa, olettaa tietysti, että tuote tulee perille. Mutta olemme koettaneet nyt tehdä ympäri vuorokauden hommia ja saada asioita parempaan malliin.

Onnistumisessa on alue-eroja: Ylivieskassa kaikki on sujunut ongelmitta, kun taas esimerkiksi Toholampi–Kannus-akselilla on ollut puutteita. HSS Media on Palolan mukaan onnistunut tehtävässään paremmin ja Pietarsaaren seudun lehdet on saatu jakoon asianmukaisesti.

Ei ehditty kaikkea testata ja nyt sitten maksetaan siitä

Päätoimittaja Kauko Palola

Kaksi kuukautta valmistautumisaikaa jäi hieman liian lyhyeksi, myöntää Palola:

– Ei ehditty kaikkea testata ja nyt sitten maksetaan siitä.

Päätoimittaja ymmärtää, että lehti kuuluu juuri aamukahvipöytään:

– Sanomalehti on kieltämättä iltapäivällä suurelle osalle tilaajista jo vanha.

Jakokirjat suurin syy ongelmiin

Näin suuria ongelmia ei jakelun muuttuessa osattu odottaa. Suurin ongelma on Palolan mukaan ollut tilaajarekisterin siirtäminen sähköiseen jakokirjaan, ei esimerkiksi avainten puute:

– Ei minulla ole otsaa pistää tätä avainten puuttumisen syyksi. Kyllähän tuolla on kerrostaloja, joiden alaoville on jätetty nippu lehtiä. Sieltä tilaajat ovat voineet hakea lehden, jos ei ole päästy sisälle.

Jakaja seuraa reitillään jakokirjan tietoja kännykästä nähdäkseen, mihin seuraava lehti pitäisi pudottaa.

– Jakokirjat ovat menneet jossain vaiheessa sekaisin: siellä on vääriä osoitteita ja osoitteita puuttuu, listaa Palola.

Nyt painotalossa koetetaan saada kaikki osoitteet kohdalleen mahdollisimman nopeasti. Päätoimittaja pelkää silti, että varmasti lehden saa vasta päivän, parin päästä. Tosin keskiviikkona Kokkolan kaupunkialueella pelataan varman päälle: lehti tulee taatusti kaikkiin luukkuihin, sillä se päätettiin jakamaan täyspeittona.