Pyöräilevä mies, pelkäätkö impotenssia?

Netin keskustelupalstoilla miehet pohtivat, voiko pyöräily heikentää seksuaaliterveyttä. Ei siis ole mikään ihme, että fillari on saanut lisänimekseen munamankeli. Pelot liittyvät impotenssiin ja jopa syöpiin, mutta ovatko ne aiheellisia?

Kotimaa
Pyöräilijä
Kare Lehtonen / Yle

Pyöräilyn huhutaan aiheuttavan miehille impotenssia, eturauhasen liikakasvua ja jopa eturauhas- sekä kivessyöpää.

Suurin osa näistä peloista on kuitenkin turhia, kertoo Helsingin yliopiston ja HUSin urologian professori Kimmo Taari.

- Ei ole tieteellistä näyttöä, että pyöräily lisäisi eturauhasen liikakasvua, eturauhas- tai kivessyöpää.

Eturauhanen voi ärsyyntyä

Pyöräilijöiden PSA-arvo saattaa kuitenkin olla koholla. PSA eli prostata-spesifi antigeeni on verestä mitattava entsyymi, jonka kohonneisuus liittyy moniin eturauhasen sairauksiin, kuten liikakasvuun ja syöpään.

Kohonnut PSA ei kuitenkaan välttämättä merkitse sitä, että mies kärsii näistä sairauksista, sillä PSA voi kohota myös mekaanisesta ärsytyksestä.

- Pyöräilijöillä kohonnut PSA johtuu siitä, että pyöräily voi ärsyttää eturauhasta siten, että sieltä vapautuu PSA:ta tavallista herkemmin, Taari sanoo.

Impotenssihuhut eivät ole tuulesta temmattuja

- Jos ajaa pitkän aikaa kovalla ja kapealla satulalla, väliliha painuu ja sitä kautta painuvat myös hermot, jotka saavat erektion aikaan, Taari kertoo.

Pyöräilijä voi epäillä hermojensa mankeloituneen siinä vaiheessa, kun välilihan alue puutuu.

- Tuntuu pistelyä ja sitä kautta saattaa tulla myös potenssihäiriöitä eli erektiohermot kärsivät liian kovasta rasituksesta.

Tavallisesta työmatkapyöräilystä ei vielä pitäisi aiheutua erektiohäiriöitä, mutta himopyöräilijöitä ja kilpapyöräilijöitä ongelma saattaa vaivata.

Kivekset kärsivät

Taari pyöräilee itsekin paljon, ja suosittelee pehmustettuja pyöräilyhousuja lisäämään liikunnan mukavuutta. Myös pehmustetusta geelisatulasta voi olla hyötyä.

- Ei ole hyvä, että kivekset ovat puristuksissa ja hankauksen alla, sillä ne saattavat ärtyä. Joskus myös lisäkivekset ärsyyntyvät ja tulee tulehduksen kaltainen kiputila. Lisäkivekset jomottelevat, kipristelevät, punottavat ja kuumottavat.

Samankaltaisia oireita voivat aiheuttaa myös liian tiukat housut.

Älä lopeta pyöräilyä!

Potenssihäiriön pelossa ei pyöräilyä kannata lopettaa, sillä liikunta kuitenkin edistää mieskuntoa. Suurin yksittäinen syy testosteronin tason laskuun on ylipaino.

Oikein säädetyllä pyörällä paine ei kohdistu liikaa genitaalialueelle, mutta yläpään suojeleminen on kaikkein tärkeintä.

Aivot ovat avainasemassa

- Pyöräillessä kannattaa käyttää kypärää, sillä erektion säilymisen kannalta aivot on tärkeämpi elin, Taari sanoo.

Kiihottuminen ja halu syntyvät aivoissa, jotka hallitsevat seksuaalisuutta.

- Aivot virittyvät jo sikiöaikana hormonien vaikutuksesta sukupuolirooleihin. Kaikki aistimukset kulkevat aivoihin ja seksuaalisuus syntyy sitä kautta. Aivot tuottavat sukupuolisuuteen vaikuttavia hormoneja, jotka vaikuttavat muiden elinten hormonituotantoon. Aivot myös oppivat kokemuksen kautta sukupuolista kanssakäymistä.