1. yle.fi
  2. Uutiset

Pyynikin munkit kiinnostavat ympäri maailmaa – katso video kuinka herkku syntyy

Todelliset munkin ystävät kisaavat siitä, kuinka monta Pyynikin näkötornin munkkia he pystyvät kerralla syömään. Osa tekee reissun Tampereelle ihan vain munkkien vuoksi.

Kotimaan uutiset
Munkit paistuvat rasvassa

Tampereen Pyynikin näkötornin salainen munkkiresepti on saanut alkunsa 1980-luvulla. Leipuri Jutta Hildén tietää mysteerin tämän suursuosion saaneen rasvarinkulan takana.

– Reseptiä en voi tietenkään paljastaa, se on salaisuus, niin kuin tamperelaiset hyvin tietävät.

Toimittaja on kuitenkin päästetty munkin paistotilaan keittiön puolelle, eikä taikinan teon jälkeen pidetä salaisuuksia.

– Munkit kohoavat tavallisina pyöreinä pullina tuolla uunissa. Peukalolla painetaan reikä juuri ennen paistoon menoa. Ei ole siis muottia, sormin laitetaan.

– Sitten se tirisee 170-asteessa ja kullanruskea väri on tavoite, Hildén sanoo.

Munkkijonon syntymiseen ei ole kaava

Perusmunkkia myydään näkötornilla eniten. Viime syksyn uutuus gluteeniton munkki käy jo kaupaksi hyvin sekin. Pyynikin näkötornilla on lähes joka päivä jonoa ulos asti.

– Ei ole kaavaa keksitty siihen, milloin jono syntyy. On myös sellaisia päiviä, että sataa kaatamalla vettä ja silti jonoa on ulos asti. Aurinkoisina päivinä ja pyhäpäivinä sekä keskikesällä jono lähentelee parkkipaikkaa, leipuri Jutta Hildén sanoo.

Turkulaisetkin poikkeavat reitiltä saadakseen munkkia

On myös sellaisia päiviä, että sataa kaatamalla vettä ja silti jonoa on ulos asti.

Jutta Hildén

Paikallisille munkki maistuu säännöllisesti, mutta sokereita suupielistään pyyhkivät myös ulkomaiset turistit.

– Turistit ovat tosi kiinnostuneita ja ottavat paljon valokuvia. Munkit kiinnostavat ympäri maailmaa. Tämä paikallinen herkku kyllä tunnetaan. Sitten on vielä se porukka, joka kisaa, montako munkkia voi kertaistumalta syödä, Jutta Hildén naurahtaa.

Turkulaisetkin ovat myöntäneet tamperelaismunkkien maistuvan, toiset tekevät reissun ihan vain munkkien takia.

– Rouva kertoi tiskillä, että tuli Turusta asti hakemaan munkkeja. Tampere oli kiertoreitti kotimatkalla, mutta oli kuulemma pakko pysähtyä, että sai kotiinviemisiä, Jutta Hildén kertoo.

Lue seuraavaksi