Näkökulma: Suomen ja Saksan erityissuhde joutaa historiaan

Yllättävän moni suomalainen hellii yhä käsitystä Suomen ja Saksan erityissuhteesta. Käsitys joutaa jo historian romukoppaan, kirjoittaa Ylen Saksan kirjeenvaihtaja Tytti Sulander.

Ulkomaat
Tytti Sulander
Tytti SulanderYle

*Kahden viime vuoden aikana *Berliinissä olen toistuvasti saanut kuunnella intoutuneiden suomalaisten luentoja Suomen ja Saksan yhteisistä juurista ja erityissuhteesta.

Näiden kahden vuoden jälkeen voin kertoa, ettei mitään erityissuhdetta ole olemassa, enää.

Saksalaiset eivät yleisesti ottaen ole kovin kiinnostuneita Suomesta eivätkä suomalaisista. Toki Suomi herättää positiivisia mielleyhtymiä.

Toisinaan vastaan tulee jopa saksalainen, joka sanoo autoilleensa Lapissa tai viettäneensä lapsena kaikki kesät Suomessa - autolomalla Lapissa. Mutta tämä on poikkeus.

Tämän päivän saksalainenon lähinnä kiinnostunut Saksasta. Ja sen jälkeen ehkä Yhdysvalloista ja Venäjästä, tai lähialueista, kuten Puolasta.

*Toimittajana näen tämän työssäni *joka päivä, Suomi ei vain kiinnosta. Haastatteluja saa siinä tapauksessa, että haastateltava sattuu kuulumaan edellä kuvaamiini Lapin autolomailijoihin.

Merkelin tiedottaja sen sanoi osuvasti: Berliinissä on akkreditoituna yli 600 ulkomaista toimittajaa, ei liittokansleri voi antaa teille haastatteluja, liittokanslerihan saisi silloin vain antaa haastatteluja. Pari päivässä.

Liittokansleri keskittyy siis töihinsä.

Tässä yhteydessä on tietysti myös todettava, ettei liittokansleri anna haastatteluja edes saksalaisille medioille. Kolmannella kaudellaan Merkel on suurin piirtein yhtä helposti lähestyttävä kuin Obama.

Mutta palatakseni itse asiaan: Suomi menneinä vuosisatoina ikään kuin tottui siihen, että meillä oli erityissuhde Saksaan.

Saihan lähes jokainen sivistyneistön edustaja koulutuksensa Saksassa, ja onhan saksalainen kulttuuri, aina puhdistettua uskoa myöten, tehnyt lähtemättömän vaikutuksen suomalaisiin.

Mutta uskonpuhdistuksesta on nyt kulunut 500 vuotta.

Toki myöhemminkin tätä erityissuhdetta on hellitty, ainakin natsi-Saksassa ja siltä aseapua pyytävässä Suomessa. Natsien joukossa oli todellakin muutama johtaja, jolla oli erityissuhde Suomeen: kuten Göring, joka ihaili Mannerheimia, tai Himmler, joka vietti kesälomansakin Suomessa.

Mutta tästä erityissuhteesta - tai aseveljeydestä - ei liiemmin haluta keskustella, ainakaan Saksassa.

Itä-Saksaan eli tuttavallisemmin DDR:ään Suomella oli myös erityissuhde, jos sitä vertaa vaikkapa muiden Länsi-Euroopan maiden Itä-Saksa-suhteisiin.

Tätä suhdetta vaalittiin nuorisovaihdolla, eli moni suomalainen sai opiskella saksaa kultaisessa Itä-Saksassa, lehmusten varjostamassa Berliinissä. Kultaisia ovat tosin enää vain ne muistikuvat, oikeasti se oli muurin varjostama.

Jostain syystä siitäkään erityissuhteesta ei enää haluta puhua, ainakaan Suomessa. Vaikka onhan meilläkin se Tiitisen lista.

Muuri ei toki ollut silloin niin trendikäs kuin se on nyt. Berliinissähän syttyi viime syksynä oikea hipsterien sota, kun jäljellä olevasta muurista haluttiin purkaa pieni pala pois asuintalojen edestä.

Berliiniläisessä DDR-museossa voi muuten ihmetellä nuoremman polven turistien intoa hypistellä itäsaksalaisia muoviastioita. Suomalaisena, 60-luvulla syntyneenä en nähnyt monessakaan esineessä mitään ihmeteltävää. Samoja kippoja ne ovat kuin mitä löytyi mummolan kaapista.

Mistä me sitten puhumme, kun puhumme Suomen ja Saksan erityissuhteesta?

Meistä itsestämme.Meille suomalaisille suhde Saksaan on edelleen erityinen, ja me haluamme sitä vaalia.

Saksaa puhutaan meillä oikein ja hyvin, ja yhä edelleen sitä myös halutaan puhua. Saksalaisen kulttuurinkin saavutukset ovat arvossaan, ja Saksa on meille tuttu maa.

Mutta Suomi ei ole Saksalle tuttu maa. Eikä kiinnostava.

Ei Jyrki Kataista täällä kukaan tunne. Eihän Saksan Ylen eli ARD:n katugallupissa kolme neljästä haastatellusta tuntenut edes Martin Schulzia. Hän on sentään saksalainen demari.

Suomalaisten lehtihaastattelut Saksassa kahden viime vuoden aikana voi laskea suurin piirtein yhden käden sormilla. Eniten äänessä on ollut Sami Hyypiä.

Yksi paikka tietysti Saksastakin löytyy, jossa suomalainen on kuin kotonaan. Ja vieläpä niin, että saksalainenkin sen näkee.

Wittenbergissä, Martti Lutherin kotipihan ja yliopiston seinälaatoissa lukee, että Mikael Agricolakin kävi täällä. 500 vuotta sitten.

Siitä suomalainen saa taas lisää vettä myllyynsä, kuinka Suomella ja Saksalla sittenkin on se kuuluisa erityissuhde.

Ylen ulkomaankirjeenvaihtajien ja avustajien kolumneja maailmalta voi tänä kesänä kuunnella myös Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelmassa Radio Suomessa torstaisin klo 18.03 sekä Radio 1:ssä perjantaisin klo 21.35 ja lauantaisin klo 17.15.