Vuoden tauko jättiputken torjunnassa näkyy luonnossa

Jättiputki-kasvin torjuntatyöt jatkuvat Kainuussa. Viime kesä oli välivuosi, mutta nyt ELY-keskukselta saadun rahoituksen turvin töitä jatketaan. Kesällä jättiputkea torjutaan kasvimyrkyillä tai kaivamalla se juurineen maasta.

luonto
Mies hävittämässä jättiputkia.
YLE / Päivi Leppänen

Pihamaiden koristekasvina luontoon kulkeutunut jättiputki (siirryt toiseen palveluun) leviää tehokkaasti. Kuuden perättäisen torjuntavuoden aikana jättiputki saatiin maakunnasta jo vähenemään.

– Rahoituksen puutteen sitä ei torjuttu viime kesänä. Nyt jo huomasin, että jättiputkea on enemmän kasvamassa. Kukintavaiheessa se leviää helpoiten siemenistä, kertoo apulaistutkija Mauri Heikkinen Ystävyyden puiston tutkimuskeskukselta.

Jättiputki on vieraslaji, joka jättää iholle rakkulaisia palovammoja. Torjuntatöissä käytetään järeitä keinoja.

– Käytämme tehokkaita kasvimyrkkyjä. Siellä missä ei voi myrkyttää, kuten marjapensaiden lähellä tai piha-alueilla, kasvi kaivetaan juurineen irti maasta, Heikkinen kertoo.

Mikäli omalta pihamaaltaan löytää jättiputkiesiintymän, siitä voi ilmoittaa Suomen ympäristökeskuksen Ystävyyden puiston tutkimuskeskukseen (siirryt toiseen palveluun). Kainuussa jättiputkea löytyy eniten Kajaanista ja Sotkamosta. Vähiten jättiputkesta on riesaa Kuhmossa.