Kanahaukkojen lähikauppoina ovat nykyään Turun kauppatori ja tuomiokirkko

Kanahaukka on viisas, kekseliäs ja rohkea lintu. Kun metsistä ovat hävinneet sopivat pesäpuut ja perinteiset saaliseläimet, ovat kanahaukat alkaneet etsiä uuden elämän alkua kaupungeista. Turussa on Etelä-Suomen suurin citykanahaukkojen keskittymä.

Kotimaa
Kanahaukka
Kanahaukka viihtyi toimituksen pihalla tunnin verran.YLE Helsinki

Turun kaupungissa pesii kymmenkunta kanahaukkaparia. Lähimmät pesät ovat vain muutamien kilometrien päässä ydinkeskustasta. Pesiltään haukat tekevät ruuanhakumatkoja kauppatorille ja kirkolle.

– Esimerkiksi Turun tuomiokirkon päällä oleva risti on yksi kanahaukkojen päivystyspisteistä. Siellä kanahaukan näkee varsinkin talvisin päivittäin, kertoo Turun lintutieteellisen yhdistyksen petolintuvastaava Seppo Pekkala.

Petolintuasiantuntija Seppo Pekkala
Turun lintutieteellisen yhdistyksen petolintuasiantuntija Seppo PekkalaYrjö Hjelt / Yle

Kaupungissa syödään eri tavalla kuin maalla

Pekkalan mukaan kanahaukat ovat keksineet tuomiokirkon ristin, koska sieltä käsin haukkojen on helppo verottaa tuomiokirkon runsasta naakkayhdyskuntaa.

Toinen kanahaukkojen mieliruokapaikoista Turussa on kauppatori.

– Kauppatorin lokit ja kyyhkyset ovat kanahaukoille mieluista ravintoa. Samoin esimerkiksi rastaat ja oravat, joita Turussakin on runsaasti, kelpaavat mainiosti haukoille, Pekkala sanoo.

Kanahaukkojen perinteinen ruokavalio koostuu metsäkanalinnuista. Niiden vähentyminen metsähakkuiden myötä on ollut yksi syy siihen, miksi kanahaukat ovat hakeutuneet kaupunkeihin uudenlaisten lihapatojen ääreen. Pesäpuiden vähentyminen on myös edesauttanut muuttovirtaa.

Kanahaukat yleistyneet myös muissa kaupungeissa

Vaikka Turussa onkin eteläisen Suomen kaupungeista runsain citykanahaukkojen keskittymä, Turku ei ole suinkaan yksin uuden ilmiön kanssa.

– Kaikissa Etelä-Suomen kaupungeissa on tämä sama ilmiö menossa. Tämä alkoi runsaat kymmenen vuotta sitten, Pekkala kertoo.

Pekkala arvelee, että kanahaukkojen lisääntyminen kaupungeissa tulee jatkumaan.

Voisi ajatella, että kanahaukka on löytänyt tällaisen selviytymiskeinon kaupungeista.

Seppo Pekkala

– Voisi ajatella, että kanahaukka on löytänyt tällaisen selviytymiskeinon kaupungeista, ja näissä kaupunkipesissä poikastuotot ovat olleet aika hyviä.

– Esimerkiksi Vantaalle ja Espooseen, joissa on asutusten välissä isoja metsäalueita, mahtuisi useitakin kanahaukkapareja.

Vainoaminen on loppunut

Aiemmin kanahaukka oli hyvin vainottu lintu. Usein sen pesä hävitettiin, jos kohdalle satuttiin. Nykyään kanahaukka on rauhoitettu, ja sen vainoamisen loppuminen on yksi keskeinen syy siihen, miksi kanahaukat ovat uskaltautuneet kaupunkeihin.

– Minun tietooni ei ole tullut viime vuosina yhtään tahallista häirintää Varsinais-Suomesta. Tästä täytyy kyllä antaa kiitosta ihmisille, Pekkala sanoo.