EKP:n odotetaan laskevan ohjauskorkoja – "Tuskin vaikuttaa euriborkorkoihin"

Lisäksi EKP:n odotetaan laskevan pankkien yön yli -talletusten koron negatiiviseksi, eli pankit joutuisivat maksamaan keskuspankille siitä, että ne tekevät talletuksia. Tämän toivotaan kannustavan pankkeja lisäämään lainanantoa yrityksille ja sitä kautta piristämään alamaissa olevaa taloutta.

talous

Euroopan keskuspankin odotetaan tänään korkokokouksessaan laskevan ohjauskorkonsa 0,25 prosentista uudelle ennätysmatalalle tasolle 0,1 prosenttiin. Esimerkiksi monen asuntolainan koron perusteena toimivat euroalueen markkinakorot eli euriborkorot seurailevat EKP:n ohjauskorkoa.

– En usko että euriborkorot merkittävästi muuttuvat, ellei sitten kokouksesta tule jotain isompaa uutista, sanoo Handelsbankenin pääekonomisti Tiina Helenius.

Esimerkiksi kolmen kuukauden euriborkorkoon sidotulle asuntolainalle ohjauskoron laskulla ei ole juuri käytännön merkitystä, Helenius arvioi.

Ohjauskoron laskun lisäksi EKP:n odotetaan laskevan pankkien yön yli -talletusten koron negatiiviseksi, eli pankit joutuisivat maksamaan keskuspankille siitä, että ne tekevät talletuksia.

Mahdollisen negatiivisen koron toivotaan kannustavan pankkeja lisäämään lainanantoa yrityksille, joka puolestaan voisi vauhdittaa talouskasvua.

Toukokuun korkokokouksessaan EKP:n neuvosto piti ohjauskoron ennallaan, mutta pääjohtaja Mario Draghi vihjasi, että kesäkuussa keskuspankki voisi toimia talouskasvun ja inflaation kiihdyttämiseksi.

Euroalueen inflaatio eli hintatason yleinen nousu oli toukokuussa vain 0,5 prosenttia, kun EKP:n tavoite on pitää inflaatio kahden prosentin tuntumassa.

Niissä lukemissa euroalueen inflaatio oli kuitenkin viimeksi tammikuussa 2013. Sen jälkeen se on laskenut tasaisesti talouskasvun hyytyessä.

Euroalueen talous kasvoi tammi–maaliskuussa vain 0,2 prosenttia.

Inflaation lipsahtaminen negatiiviseksi eli deflaatioksi on taloudelle vaarallista. Kun hinnat laskevat, kuluttajat lykkäävän hankintoja vielä edullisempien hintojen toivossa ja talouskasvu hyytyy entisestään. Euroalueen inflaatio on ollut "vaarallisella alueella" eli alle yhden prosentin jo viime vuoden lokakuusta.