Demoni, vampyyri, lentävä rotta – mikä lepakoissa kiehtoo?

Lepakoihin liitetään monia myyttejä ja mielikuvia. Siivekkäiden salaista maailman esitellään Kotkassa avautuvassa näyttelyssä. Näyttelystä löytyy muun muassa tietoa lepakoiden levinneisyydestä ja lentoradoista. Paikalla on myös Batman.

Kotimaa
Vampyyrien varjostamat - lepakoiden salainen maailma -näyttely avautuu yleisölle Kotkassa merikeskus Vellamossa
Vampyyrien varjostamat - lepakoiden salainen maailma -näyttely avautuu yleisölle Kotkassa merikeskus Vellamossa.Ville Makkonen / Yle

Mystisten ja jopa pelättyjen lepakoiden maailmaan pääsee tutustumaan Kotkassa merikeskus Vellamossa. Vampyyrin varjostamat - lepakoiden salainen maailma -niminen näyttely on avoinna Kymenlaakson maakuntamuseossa lokakuun puoliväliin saakka.

Lepakkonäyttely on luonnontieteellisen keskusmuseon tuottama. Kävijät voivat tutustua muun muassa lepakoiden lentoratoihin. Aikuisten lisäksi näyttelyssä on paljon nähtävää myös lapsille.

– Kysyin vierailevilta lapsilta, ovatko lepakot kivoja vai eivät. Niukka enemmistö piti lepakkoja kivoina eläiminä, kertoo näyttelystä vastaava tutkija Liisa Koho.

Kiinassa symboloi onnea, Japanissa kaaosta

Harvaan eläinlajiin liittyy niin voimakkaita ja negatiivisia tunteita kuin lepakoihin. Yöaikaan liikkuvat siivekkäät on yhdistetty länsimaisessa kulttuurissa niin vampyyreihin, paholaiseen kuin noituuteenkin. Onpa lepakoita nimitetty jopa lentäviksi rotiksi.

Kreivi Draculan ohella pop-kulttuurin kuuluisin lepakko on Batman, joka myös löytyy näyttelystä.

Vertaus vampyyriin ei mene täysin metsään, sillä osa lepakkolajeista imee verta. Tosin tällaisia lajeja on vain muutama maailmassa, kun lepakkolajeja on kaikkiaan noin tuhat. Suomessa esiintyy 13 erilaista lepakkolajia.

Suhtautuminen kuitenkin vaihtelee eri kulttuureissa. Esimerkiksi Kiinassa lepakot symboloivat onnea, Japanissa lepakko merkitsee puolestaan kaaosta.

Huonosta maineesta huolimatta lepakot ovat luonnolle erittäin tärkeitä. Lepakot pölyttävät esimerkiksi tropiikin alueen kasveja ja syövät tuhohyönteisiä. Suomessa monia ärsyttävät kesäaikaan hyttyset, joita lepakot myös saalistavat.

Tutkija Liisa Koho arvioi, että lepakoiden kiehtovuus ja salaperäisyys liittyy siihen, että ne ovat yöliikkujia. Koho kuvailee omaa suhdettaan lepakoihin varautuneeksi.

– Olen nähnyt niitä luonnossa ja televisiossa, olen katsonut dracula-leffoja sekä Batmania. Olen ollut varautunut ja jännitänkin nyt, miten ajatukseni muuttuvat tämän näyttelyn myötä.