Oulun epäillyt lapsisurmat uutisoitiin laajasti maailman tiedotusvälineissä

Kymmenet mediat eri puolilla maailmaa uutisoivat tapauksesta.

Uutinen Oulusta löydetyistä viiden vauvan ruumiista on herättänyt valtavasti huomiota maailmalla.

Tapauksesta uutisoivat kymmenet tiedotusvälineet eri puolilla maailmaa. Juttuja tekivät muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC, ruotsalaislehti Aftonbladet, virolaislehti Postimees ja useat yhdysvaltalaismediat.

Myös kansainväliset uutistoimistot raportoivat tapauksesta, ja se uutisoitiin niinkin kaukana kuin Uudessa-Seelannissa.

Useimmissa kansainvälisissä uutisissa on kerrottu perustiedot tapauksesta. Useissa artikkeleissa poliisin kerrotaan löytäneen vauvojen ruumiit kerrostalon kellarista ja epäillyn naisen kertoneet tapahtumista poliisille. Monet mediat ovat myös siteeranneet tutkinnanjohtajaa, rikoskomisario Seppo Leinosta.

Osa tiedotusvälineistä, kuten Viron Postimees, seuraa epäiltyjen rikosten tutkintaa edelleen tarkasti.