Kesäjatkis kehittyy nyt verkkokirjaston sivuilla

Jännitys ja rakkaus lyövät kättä kuvataiteesta ponnistavassa Meren rannalla -jatkokertomuksessa. Uutta on se, että kertomus julkaistaan netissä, kerran viikossa halki kesän.

kulttuuri
Kuvassa Elina Warstan kuvitus Meren rannalla -jatkokertomuksen ensimmäiseen osaan.
Elina Warstan kuvitus Meren rannalla -jatkokertomuksen ensimmäiseen osaan.Anders-verkkokirjaston sivu

Keskipohjalainen verkkokirjasto Anders on alkanut julkaista kesäistä jatkokertomusta. Kirjailija Anneli Meriläisen ja graafikko Elina Warstan yhdeksänosainen tarinaMeren rannalla (siirryt toiseen palveluun)sijoittuu Kokkolan Sannanrannalle, Vattajalle ja Ullavaan. Jaksot julkaistaan netissä aina perjantaisin.

Kyseessä on tilaustyö. Idea lähti K.H. Renlundin taidekokoelmasta, johon Meriläinen on kiintynyt. Hän on ihaillut paljon Elin Danielson-Gambogin teosta La merenda - Meren rannalla ja on iloinen saatuaan teokseen mukaan kertomukseen. Tarina alkaakin siitä, että päähenkilö tulee museolle kesätöihin.

Kirjailija Anneli Meriläinen kertoo, että tilaaja toivoi jännitystä ja rakkautta

– Molempia löytyy tästä, lupaa Meriläinen.

Graafikko Elina Warsta sanoo tiedotteessa kuvien kumpuavan tekstistä. Hän on pyrkinyt saamaan kesän ihanuuden tunnelman vangittua.

– Kuvat tukevat erittäin hyvin tarinaa: ne ovat erittäin kesäisiä, romanttisiakin, kuvaa kirjailija Anneli Meriläinen.