Kuutti Lavonen kuvaa kasvoilla koko tunneskaalan

Jyväskylän taidemuseon kesänäyttely esittelee yhden maan tunnetuimmista kuvataitelijoista. Piirtäjä, graafikko Kuutti Lavosen tänään avatussa näyttelyssä on esillä taiteilijan töitä yli kolmenkymmenen vuoden ajalta. Moninkertaisesti palkitun ja kansainvälisesti tunnetun Lavosen töitä on nähty Jyväskylässä aiemmin vain pari kertaa.

kulttuuri
Kuutti Lavosen teos.
Jori Asikainen / Yle

Kuutti Lavosen (siirryt toiseen palveluun)Amanda ja Laviniakertoo äidistä ja tyttärestä, sekä taiteilijan kiinnostuksesta Välimeren maiden kulttuuriin.

Näyttelyyn on koottu teoksia yli 30 vuodelta: vanhimmat ovat vuodelta 1977, uusimmat ovat syntyneet vasta viime viikkojen aikana.

taiteilija suhtautuu lempeästi varhaisiin, alle parikymppisenä tekemiinsä töihin.

– Kyllä minä osaan hävetä ihan tuoreitakin töitä, siinä ei ole suurta muutosta. Jos tekee suhteellisen säännöllisesti töitä, per vuosi ei kuitenkaan koskaan tule kuin muutama työ jotka itsekin voi hyväksyä.

Barokki elähdyttää graafikkoa

Lavosen töissä pääosassa ovat kasvot. Mallien piirteet ovat tarttuneet mukaan matkan varrelta.

– Ne ovat monesti lähipiirissäni olevien ihmisten henkisiä muotokuvia, joihin on kuvamuistin kautta tarttunut joitakin heidän näköispiirteitään. Olen sanonut, että rakkauteen sisältyy kaikki tunteet ja todenmukaisuus kuvissa lisääntyy, kun se koko tunneskaala on käytössä, Lavonen kuvailee.

Mestarillisesta viivastaankin tunnettu taidegraafikko ammentaa muun muassa antiikin mytologiasta.

– Olen kiinnostunut ja saan eniten elähdystä länsimaalaisen maalaustaiteen historiasta, aiemmin vielä enemmän renessanssista, nykyään paljolti barokista. Siellä on sen tasoisia mestareita, että itseään saa pitää koulupoikana ihan elämänsä loppuun saakka.