Paha allergiakesä on näkynyt jopa sairaalan vuodeosastolla

Pahin allergiakevät pariinkymmeneen vuoteen on lisännyt asiakasmääriä lasten ja nuorten vastaanotoilla Keski-Pohjanmaalla. Koivun siitepöly aiheuttaa nyt oireita monelle sellaisellekin, jolla ei ole aiemmin todettu allergiaa.

allergia
Koivun norkoja.
Jyrki Lyytikkä / Yle

Keskussairaalassa lasten ja nuorten poliklinikalla allergiaoireista kärsivien lähetteiden määrä on kasvanut noin viidenneksen. Valtaosan oireet helpottuvat lääkkeillä, mutta tänä keväänä osaa on hoidettu jopa vuodeosastolla keskussairaalassa.

Yksityisvastaanotolla Terveystalossa suurin osa lapsipotilaista on nyt siitepölystä kärsiviä.

Ylilääkäri Andreas Blanco Sequeiros keskussairaalasta sanoo, että kevään aikana on tullut potilaita, joille ei aiempina vuosina ole tehty diagnoosia. He ovat ennen olleet oireettomia tai niin vähäoireisia, etteivät ole hakeutuneet hoitoon.

– Heillä saattaa nyt olla hyvinkin hankalia oireita: hengenahdistusta, silmien turvottelua hankalaksi, limakalvojen kutinaa. Heitä on sitten hoidettu meillä osastolla, sanoo Blanco Sequeiros.